
Ostan Asuntoja Podcast
572 episodes — Page 9 of 12
Ep 165165. Matias Savolainen feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast
Pääsin itse haastattelemaan Matias Savolaista Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa #100. Kun Matias kirjoittaa blogikirjoituksia, luen aina innolla hauskoja juttuja, joissa on sijoittajalle arvokkaita ajatuksia huumorilla kerrottuna. Muistin, että Jenni Witikkalan vanhoissa Radio Ravun jaksoissa olisi myös Matias käynyt vieraana. Sieltä löytyi maaliskuulta 2015 asuntosijoitusoppeja Kalliosta rapakon taakse. Savolaisten veljesten Amerikan seikkailuista uusia tarinoita odotellessa oli hyödyllisen hauskaa palata vuoteen 2015 ja kuunnella Matiaksen tarinoita. Jaakko "velipoika" Savolaisen blogia tykkään myös lukea. Kun Marko Kaarton kanssa kirjoitettiin Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaa, yritimme pitää mielessä, että kirjassa olisi mahdollisimman vähän kirjoitushetkeen liittyviä asioita ja mahdollisimman paljon sellaisia oppeja, jotka pysyisivät ikivihreinä. Kaikki opit eivät sovellu kaikkiin markkinatilanteisiin, mutta tätäkin Jennin ja Matiaksen vuoden 2015 haastattelua editoidessa sain vahvistusta, että Markon kanssa valittiin oikea linja. Kuuntele ihmeessä! Webinaari 25.8. - katsomossa parhaat paikat jo loppuunmyyty, mutta seisomapaikkoja yhä saatavilla Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittaneet Harri Huru ja Marko Kaarto järjestävät yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa kaikille avoimen webinaarin keskiviikkona 25.8. klo 18-19, jossa he käsittelevät kirjan aiheita sekä vastaavat katselijoiden kysymyksiin. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, vaikka ei olisi vielä ymmärtänyt liittyä jäseneksi. Kirjakaan ei tarvitse olla ostettuna, koska sen saa sekä jäsenetuhintaan että jäseneduttomaan hintaan myös webinaarin jälkeen. Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoa asuntopehtoori.fi Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Me sijoitetaan koteihin – Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #163 Miten uskallat aloittaa asuntosijoittamisen? Ronja Roms Vaurastumisen Vuosi -blogissa – Tiistaiaudio #180 Asuntosijoitustavoitteeni 2021 – välitilinpäätös – Blogi #268
Miten uskallat aloittaa asuntosijoittamisen? Ronja Roms Vaurastumisen Vuosi -blogissa - Tiistaiaudio #180
bonusVaurastumisen Vuosi -blogia pitävä Päivi Elomaa esitti tämän kysymyksen Ronja Romsille ja kirjoitti Ronjan vastauksista hyvän blogikirjoituksen. Tämä on 6. Ostan Asuntoja Tiistaiaudio. Jokainen näistä kuudesta on noussut Apple Podcastsin Business -kategoriassa kuuntelutilastossa sijalle 1. Positiivista palautetta on tullut runsaasti. Kiitos kaikille! Palautteen perusteella kokeilu jatkuu. Yhtenä uutena ideana päätin kokeilla noin kerran kuussa jonkun toisen asuntosijoittajan kirjoittaman blogirjoituksen lukemista ääneen. Lopussa esitän 2-3 omaa kirjoituksen herättämää ajatustani. Ensimmäinen oli 3 viikkoa sitten Kati "Taloushaukka" Valjuksen "Matkani kohti taloudellista vapautta" -kirjoituksen lukeminen. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen UUTTA: Ilmainen verkkokurssi - Asuntosijoittajaksi 10 päivässä Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Me sijoitetaan koteihin – Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #163 Miten ostaa sijoitusasunto, kun omarahoitusosuudesta tekee tiukkaa? Tiistaiaudio #179 Asuntosijoitustavoitteeni 2021 – välitilinpäätös – Blogi #268 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Ep 164164. Me sijoitetaan koteihin - Anniina ja Jesse Parviainen Osa 2
Ostan Asuntoja Podcastin kautta olen päässyt mukaan jos jonkinmoisiin ihmisten arkisiin tapahtumiin. Anniina kertoi vuoden vaihteessa IG:ssä, että olin "remontissa mukana" ja nyt uusilla kuulokkeilla yhä enemmän. Kerroin, että itse aloitin joskus BiggerPockets Podcastin jaksosta 1 jotain remonttia tehdessä. Ja siitä sitten Anniina kertoi, että miehensä oli jo kuunnellut mun haastatteluja tilastollisesti merkittävän määrän kertoja. Selvisi, että Anniinan mies on Jesse ja hän olikin jo vuosi sitten laittanut viestiä, että 22 jaksoa oli kuunnellut putkeen. Seuraava viesti olikin jo, että kuuntelin kaikki jaksot ja hankittiin 4 sijoitusasuntoa putkeen. Nyt olen saanut tekniikkaa toimimaan siten, että uskalsin yrittää Jesse ja Anniina Parviaisen kanssa haastattelua, jossa mukana samanaikaisesti eri ääniraidoilla olisi asuntoihin sijoittava, koteja tarjoava pariskunta. Hieman äänitasoja joutui väkivalloinkin korjailemaan mutta hauskaa oli. Aloita Osalla 1, jos se on vielä kuuntelematta. Tänään jatketaan juttua oman kodin käyttämisestä lisävakuutena ja miten Anniinan vakuutus- ja pankkitausta vaikuttaa siihen. Kuuden sijoitusasunnon hankkimisen tarinan kaari yhden vuoden sisällä tulee täyteen. Anniina kertoo opiskeluistaan ja Jessen podcastin kuuntelutekniikasta. Jesse yllättää isännän viime kesänä kirjoittamallaan yhdellä tavoitteellaan ja kuvaa päiväkirjan kirjoittamisen voimaa. Anniina Instagram, Jesse Instagram, WC-istuinkuvaaja @laurapaulamariaphotography Jessenkin remontissa mukana Jenny "Yrittäjän täytyy yrittää" Nyman Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #104 Tony Robbins - Rajaton voimasi Vepinaari - ihan vielä ei ole ennätysmäärä täynnä Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittaneet Harri Huru ja Marko Kaarto järjestävät yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa kaikille avoimen webinaarin keskiviikkona 25.8. klo 18-19, jossa he käsittelevät kirjan aiheita sekä vastaavat katselijoiden kysymyksiin. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, vaikka ei olisi vielä ymmärtänyt liittyä jäseneksi. Kirjakaan ei tarvitse olla ostettuna, koska sen saa sekä jäsenetuhintaan että jäseneduttomaan hintaan myös webinaarin jälkeen. Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. UUTTA Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Miten rivitalo toimii sijoitusasuntona? Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Miten ostaa sijoitusasunto, kun omarahoitusosuudesta tekee tiukkaa? Tiistaiaudio #179 Asuntosijoittaja – muista seurata Euroopan keskuspankkia – Blogi #267
Miten ostaa sijoitusasunto, kun omarahoitusosuudesta tekee tiukkaa? Tiistaiaudio #179
Asuntosijoittajien velkaantumisriskikeskustelussa asunnon tasearvon lisäksi usein unohtuu se, että 70 %:sti taloyhtiölainoitetussakin asunnossa pitää tuoda mukana 30 % omarahoitusosuutta. Mikäli asunnon ostaisi omalla pankkilainalla, erotuksena on se, että pankki tarkastaa omien kriteeriensä läpi, voiko 70 %:n tulonhankkimislainan myöntää. Molemmissa tapauksessa asuntoa ostavan suurin haaste on saada kasaan tuo 30 % omarahoitusosuutta. Kun siinä onnistuu, on jo ihan hyvät perustaloustaidot olemassa. Pyrin tässä tiistaiaudiossa löytämään vastauksia kysymystä pohtiville, joilta vielä puuttuu verkostot ja taidot etsiä, löytää ja neuvotella reilusti alle markkinahintaisia kohteita, vaikka konseptin olisi jo ymmärtänytkin. Vastaukset käyvät myös edistyneemmille, jotka haluaisivat keksiä keinoja nopeuttaa salkkunsa kasvatusta. Me sijoitetaan koteihin – Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #163 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoa asuntopehtoori.fi. Tiistaiaudion kuuntelumestat: Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä [audio ] Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus – Tiistaiaudio #177 Asuntosijoittaja – muista seurata Euroopan keskuspankkia – Blogi #267 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Ep 163163. Me sijoitetaan koteihin - Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1
Ostan Asuntoja Podcastin kautta on päässyt mukaan jos jonkinmoisiin ihmisten arkisiin tapahtumiin. Anniina kertoi vuoden vaihteessa IG:ssä, että olin "remontissa mukana" ja nyt uusilla kuulokkeilla yhä enemmän. Kerroin, että itse aloitin joskus BiggerPockets Podcastin jaksosta 1 jotain remonttia tehdessä. Ja siitä sitten Anniina kertoi, että miehensä oli jo kuunnellut mun haastatteluja tilastollisesti merkittävän määrän kertoja. Selvisi, että Anniinan mies on Jesse ja hän olikin jo vuosi sitten laittanut viestiä, että 22 jaksoa oli kuunnellut putkeen. Seuraava viesti olikin jo, että kuuntelin kakki jaksot ja hankittiin 4 sijoitusasuntoa putkeen. Nyt olen saanut tekniikkaa toimimaan siten, että uskalsin yrittää Jesse ja Anniina Parviaisen kanssa haastattelua, jossa mukana samanaikaisesti eri ääniraidoilla olisi asuntoihin sijoittava, koteja tarjoava pariskunta. Hieman äänitasoja joutui väkivalloinkin korjailemaan mutta hasukaa oli. Anniina Instagram, Jesse Instagram, WC-istuinkuvaaja @laurapaulamariaphotography Jessenkin remontissa mukana Jenny "Yrittäjän täytyy yrittää" Nyman Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #104 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Mitä tulisi huomioida toiselle paikkakunnalle sijoitettaessa? Tiistaiaudio #178 Asuntosijoittamisella vaurastumisen ajatusmaailma – 4 huomiota – Blogi #266 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Mitä tulisi huomioida toiselle paikkakunnalle sijoitettaessa? Tiistaiaudio #178
Mun asuntosalkuissa löytyy asuntoja muun muassa Helsingistä, Tampereelta, Nokialta, Huittisista ja Raumalta eli käytännön kokemusta löytyy useammalta kielialueelta. Helsingissä olen syntynyt ja aikuisena asunut, Tampereella varttunut ja opiskellut, Nokian ja Huittisten ohi ajanut satoja kertoja viettämään aikaa Kokemäellä isovanhempien luona, joista toinen sukuhaara on Rauman Lapista, jonka ansiosta olen gielt oppinu ymmärtämään, vaikken puhua osaa. Yritän ensin pohtia, miksi ihmeessä joku sijoittaisi asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle? Sitten listaan 4 kohtaa, jotka tulisi huomioida, kun lähtee toiselle, kenties vieraalle paikkakunnalle kilpailemaan vuokralaisista paikallisten toimijoiden kanssa. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Webbinaario Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittaneet Harri Huru ja Marko Kaarto järjestävät yhteistyössä Suomen Vuokranantajien kanssa kaikille avoimen webinaarin keskiviikkona 25.8. klo 18-19, jossa he käsittelevät kirjan aiheita sekä vastaavat katselijoiden kysymyksiin. Mukaan pääsee rekisteröitymällä, vaikka ei olisi vielä ymmärtänyt liittyä jäseneksi. Kirjakaan ei tarvitse olla ostettuna, koska sen saa sekä jäsenetuhintaan että jäseneduttomaan hintaan myös webinaarin jälkeen. Tästä linkistä kliksauttamalla ja taikasanan eli Tampereen Yliopiston Rakentamistalouden kerhon nimen TRATTA syöttämällä, kirjan hinnasta lähtee 30 % pois 8.8.2021 asti. Tiistaiaudion kuuntelumestat: Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus – Tiistaiaudio #177 Asuntosijoittamisella vaurastumisen ajatusmaailma – 4 huomiota – Blogi #266 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Ep 162162. Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 2
Nyt on erilaisen jakson jälkipuolisko eli Osa 2 tarjolla, kun vieraaksi saapuivat 18-vuotias Rasmus Kautto ja 17-vuotias Veeti Lepola, jotka yhdessä 17-vuotiaan Amos Kauton ja 18-vuotiaan Jesse Salmen kanssa muodostavat yrityksen nimeltä Mansen Maalarit. Mansen Maalareilla on ikävuosia yhteensä 14 enemmän kuin podcastin isännällä. 2 tuntia 20 minuuttia juteltiin Rasmuksen ja Veetin kanssa ja vielä olisi voinut jatkaa. Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Ensimmäisen inspiraation haastattelulle antoi Miika Asuntopehtoori Vuorensola, joka on monet kerrat twiittaillut, puhunut ja kirjoittanut siitä, että kaikkien yrittäjien ei tarvitse heti kilpailla elonmuskien, richardbransonien ja jeffbezosksien kanssa, kun ne kaikki jo pääsi avaruuteen. Otin sitten Mansen Maalarit seurantaan, kun huomasin, että nuoret miehet noudattivat Asuntopehtoorin ajatuksia. Haastattelupalaset loksahtivat kohdalleen, kun Maalareista Rasmus oli yhteydessä ja kysyi asuntosijoittamisesta. Lupasin vastata vähän pidemmällä kaavalla, jos saisin haastatella Maalareita. Ajatuksena oli tehdä jakso, jota Rasmus ja Veeti voivat jakaa omille seuraajilleen ja minä Rasmuksen ja Veetin ikäisten mummoille ja vaareille, jotka voivat sitten jakaa omille lasten lapsilleen innostumaan yrittämisestä, itsensä kehittämisestä, lukemisesta ja asuntosijoittamisesta. Joku välikauden kuuntelijakin voi tästä innostua yrittämään, opiskelemaan ja kasvattamaan asuntosijoitustoimintaansa. Veeti puhuu "self help" -kirjoista, joiden lukemisen mun mielestä voi aloittaa vanhempanakin ja meidän kaikkien mielestä kannattaa aloittaa nuorena, jos nuori yhä on. Kuten minäkin mieleltäni. Keskusteluissa mainittiin muun muassa seuraavia tiedon ja inspiraation lähteitä: Sijoitusovi podcast, Kyosakin Rikas isä köyhä isä, Sarasvuon Pimeitä välähdyksiä, välähdyksiä pimeässä ja Sisäinen sankari, Perttu Pölönen - Tulevaisuuden identiteetit, Idiootit ympärilläni, Taivas + helvetti, Exit, Napoleon Hill - Think and Grow Rich, Keller & Papasan - The One Thing, Grant Cardone - 10-kertaistamisen sääntö. Mansen Maalarit Twitter, Rasmus Kautto Twitter, Veeti Lepola Twitter Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala – Ostan Asuntoja Podcast #160 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen UUTTA: Ilmainen verkkokurssi - Asuntosijoittajaksi 10 päivässä Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus – Tiistaiaudio #177 Miten varautua hyvien asuntosijoitusdiilien kohdalle osumiseen? – Blogi #265
Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus. Tiistaiaudio #177
Siitä lähtien, kun aloitin Ostan Asuntoja YouTube-kanavan ja Ostan Asuntoja Podcastin, olen saanut tasaisin väliajoin palautteita lukihäiriöisiltä, kuinka tyytyväisiä he ovat olleet siihen, että asuntosijoittamisesta on voinut saada suomenkielistä sisältöä ja oppia kuuntelemalla. Osana tiistaiaudiokokeilua olen suunnitellut, että noin kuukauden välein eli 10 kertaa vuodessa yritän löytää ja lukea ääneen muiden tuottamaa laadukasta asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan liittyvää kirjoitettua sisältöä. Lukuosuuden jälkeen tiivistän muutamia omia ajatuksiani lukemastani sisällöstä. Tähänkin voi vaikuttaa antamalla palautetta. Kiitos kaikille tähän asti kokeilusta palautetta antaneille. Ensimmäinen blokirjoitus on Rahamedia.fi -sivustolle kirjoittavan Kati "Taloushaukka" Valjuksen teksti "Matkani kohti taloudellista vapautta". Tutustuin Katiin ja hänen ajatteluunsa ja toimintaansa Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa #127. Tämän nyt luettavan blogin pohdinta ei ole päällekkäistä podcastjakson sisällön kannalta, vaan tuo senkin kuunnelleelle lisäarvoa. Jos podcast jäi aikoinaan kuuntelematta, suosittelen sen kuuntelua. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Tiistaiaudion kuuntelumestat: Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä [audio ] Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161 Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263 Mikä voisi johtaa asuntosijoittajan konkurssiin? – Tiistaiaudio #176 Miten varautua hyvien asuntosijoitusdiilien kohdalle osumiseen? – Blogi #265 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Ep 161161. Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1
Nyt on taas erilainen jakso tarjolla, kun vieraaksi saapuvat 18-vuotias Rasmus Kautto ja 17-vuotias Veeti Lepola, jotka yhdessä 17-vuotiaan Amos Kauton ja 18-vuotiaan Jesse Salmen kanssa muodostavat yrityksen nimeltä Mansen Maalarit. Mansen Maalareilla on ikävuosia yhteensä 14 enemmän kuin podcastin isännällä. 2 tuntia 20 minuuttia juteltiin Rasmuksen ja Veetin ja vielä olisi voinut jatkaa. Ensimmäisen inspiraation haastattelulle antoi Miika Asuntopehtoori Vuorensola, joka on monet kerrat twiittaillut, puhunut ja kirjoittanut siitä, että kaikkien yrittäjien ei tarvitse heti kilpailla elonmuskien, richardbransonien ja jeffbezosksien kanssa, kun ne kaikki jo pääsi avaruuteen. Otin sitten Mansen Maalarit seurantaan, kun huomasin, että nuoret miehet noudattivat Asuntopehtoorin ajatuksia. Haastattelupalaset loksahtivat kohdalleen, kun Maalareista Rasmus oli yhteydessä ja kysyi asuntosijoittamisesta. Lupasin vastata vähän pidemmällä kaavalla, jos saisin haastatella Maalareita. Ajatuksena oli tehdä jakso, jota Rasmus ja Veeti voivat jakaa omille seuraajilleen ja minä Rasmuksen ja Veetin ikäisten mummoille ja vaareille, jotka voivat sitten jakaa omille lasten lapsilleen innostumaan yrittämisestä, itsensä kehittämisestä, lukemisesta ja asuntosijoittamisesta. Joku välikauden kuuntelijakin voi tästä innostua yrittämään, opiskelemaan ja kasvattamaan asuntosijoitustoimintaansa. Veeti puhuu "self help" -kirjoista, joiden lukemisen mun mielestä voi aloittaa vanhempanakin ja meidän kaikkien mielestä kannattaa aloittaa nuorena, jos nuori yhä on. Kuten minäkin mieleltäni. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Yrittäjyys on avain asuntosalkun kasvattamiseen Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back – Ostan Asuntoja Podcast #149 UUTTA: Asuntopehtoorin arviointipalvelu Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala – Ostan Asuntoja Podcast #160 Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263 Mikä voisi johtaa asuntosijoittajan konkurssiin? – Tiistaiaudio #176 Miksi kassavirtapositiivisia sijoitusasuntoja on yhä vaikeampi löytää? – Blogi #264 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Mikä voisi johtaa asuntosijoittajan konkurssiin? Tiistaiaudio #176
Viime viikon ensimmäinen Tiistaiaudio kokosi tiistaivideoita paljon suuremman määrän korvapareja ilman suurta kritiikkiä eli ainakin toistaiseksi kokeilu jatkuu. Joitain palautteita tuli sen suhteen, että videoilla pohdinta ja tahti olivat rauhallisempia ja sitä kautta helpompaa sisäistää. Podcastapeissa on nopeuden säätimiä eli yritän vähän rauhoittaa puhetahtia ja nopeatempoisempaa haluavat voivat säätää lisää vauhtia. Palautetta voi ja saa yhä antaa. Tyhjät kuukaudet, vuokralaisvalinnassa epäonnistuminen tai huijarin uhriksi joutuminen, asunnon remonttibudjetin ylittyminen, taloyhtiön huono hallinto ja siitä seuraava taloyhtiöremonttien epäonnistuminen tai evätty rahoitus, tasaisesti etenevä muuttotappiokehitys, hitaasti nousevat korot… Nämä on kaikki asuntosijoittajan kannattavuuteen vaikuttavia riskejä, muttei niistä toiminta yllättäen muutu katastrofiksi, jos sijotusasuntoja on useampia sekä kassavirrat ja puskurit on jollain tavalla kunnossa. Toki tapauskohtaisesti näistäkin voi homma mennä nurin, jos yhtälö on vedetty ihan viimesen päälle tiukalle luottokortit ja pikavipit maksimoiden, jolloin pienikin vastoinkäyminen voi sen kaataa. Yritin miettiä tähän kysymykseen sellaisia tapahtumia, riskejä, jotka eivät olisi yksittäistä asuntosijoittajaa koskevia kotiloituja tapahtumia, vaan aiheuttaisivat koko markkinaan jonkun järistyksen. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen UUTTA: Ilmainen verkkokurssi - Asuntosijoittajaksi 10 päivässä Tiistaiaudion kuuntelumestat: Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä [audio ] Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala – Ostan Asuntoja Podcast #160 Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263 Miksi vuokrat voisivat kääntyä nousuun? – Tiistaiaudio #175 Miksi kassavirtapositiivisia sijoitusasuntoja on yhä vaikeampi löytää? – Blogi #264 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta
Ep 160160. Neljän sijoitusasunnon voimalla inspiroiva Sanna Latvala
Meitä yhdistää Sannan kanssa ainakin positiivisuus ja intohimo asuntosijoittamiseen. Sannan säästämisen ja asuntosijoittamisen varsinainen startti alkoi koronan seurauksena, kun hän havahtui siihen, että mikään ei ole varmaa eli palkkatulon rinnalle piti saada muita tuloja. Siitä hän lähti hakemaan rahatietoa ja myös jakamaan sitä avoimesti pyrkien omalta osaltaan edistämään avoimempaa rahapuhetta. Sanna ei ollut ennen koronaa kovinkaan paljon miettinyt taloutta. Sen verran aikaisemmilta sukupolvilta oli oppia jäänyt, että kaikki laina oli pahaa, jonka ansiosta hän oli tehnyt runsaasti ylimääräisiä lyhennyksiä ensiasuntolainaansa. Tämä on taas yksi niistä jaksoista, jonka toivoisin jaettavan eteenpäin mahdollisimman laajasti. Sanna on jo oppinut paljon, mutta nöyrästi ajattelee, että opittavaa riittää ja omaan tekemiseen keskittymällä saa asioita aikaiseksi, joita ei muutamaa vuotta aikaisemmin osannut kuvitella edes mahdolliseksi. Luvassa on hyvin selkokielellä ja jalat maassa inspiroivaa tarinaa siitä, miten Sannan ajattelupalikat menivät uuteen järjestykseen ja asuntosijoittaminen alkoi. Sanna Latvala Instagram Tony Robbins - Money Master The Game Rahamania Yrittämisen, asuntosijoittamisen ja valmentamisen moniottelija Tellu Uotila – Ostan Asuntoja Podcast #2 ja Ostan Asuntoja Podcast #12 – Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1 Kati Valjus Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #127 Niina Huhtala Kasvussa Niina Huhtala Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #65 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 UUTTA: Miten rivitalo toimii sijoitusasuntona Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263 Miksi vuokrat voisivat kääntyä nousuun? – Tiistaiaudio #175 Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #157 Asuntosijo
Miksi vuokrat voisivat kääntyä nousuun? Tiistaiaudio #175
Viime sunnuntain Ostan Asuntoja Blogissa kerroin, että tänään käynnistyy toistaiseksi voimassa oleva kokeilu, jossa joka tiistai 174 kertaa putkeen Ostan Asuntoja YouTube -kanavalla ilmestynyt tiistaivideo muuttuu tiistaiaudioksi ja ilmestyy Ostan Asuntoja YouTube-kanavan lisäksi kaikilla podcastalustoilla. Asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannalta toiminnan kasvattaminen on kaikista haasteellisinta ympäristössä, jossa asuntojen hinnat nousevat aikaisempaa kovemmilla prosenteilla ja samanaikaisesti vuokrien nousuvauhti hidastuu. Jokainen uusi hankinta on yhä vaikeammin laskelmin perusteltavissa, kun hankintahinta nousee mutta vuokratulo ei. Sellaiselle asuntosijoittajalle, joka on pitänyt taukoa hankintojen osalta, haasteet ovat rajoittuneet vuokrasopimusten uusimistilanteisiin, joissa tasokorotus ei välttämättä ole onnistunut. Myös sopimusten mukaisia vuokrankorotuksia on jäänyt ja jätetty tekemättä. Muutama viikko sitten kirjoitin Ostan Asuntoja Blogin puolella pohdintojani samasta aihepiiristä ja joku kävi kommentoimassa sarkastisesti, että "onnea vuokrankorotustes kanssa". Asiaa on kuitenkin kysytty ja pohdiskeltu viime viikkoina, kun vuokrattavien asuntojen kanta on monessa opiskelukaupungissa pienentynyt. Listasin muutamia ajatuksia siitä, mitkä tekijät yhdessä tai erikseen voisivat saada aikaiseksi tilanteen, että vuokrien kehityskäyrä kääntyisi laskusuunnasta nousevaksi. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoa asuntopehtoori.fi Tiistaiaudion kuuntelumestat: Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokranantaja – tee nämä 5 asiaa ennen ensimmäisen vuokrasopimuksen allekirjoittamista – Blogi #262 Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #157 Kyvyttömyys sanoa EI. Asuntosijoittajan makrovirheet osa 5 – YouTube #174 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Viime sunnuntaina tuli kesätarjous Marko Kaarton esikoiskirjasta Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu. Hyvien suhteiden kautta onnistuin saamaan tähän linkin, joka on kaikille muillekin saatavissa eli kirjan voi tilata 27 EKP:n fiat-yksikön kesähintaan tästäkin klikkaamalla.
Ep 159159. Mika Korhonen feat. Jenni From the Block
Mulla on tallessa lehtileike noin vuodelta 2005, jossa Mika Korhonen kertoo asuntosijoitustoiminnastaan. Jutussa muistaakseni Mika harppoo aurinkoisena päivänä Kallion kadulla kravatti tuulessa liehuen. Jutussa oli myös ote Mikan excelistä, jossa oli kannattavuusseurantataulukko eri asunnoille. Juttu on jäänyt mieleen oman asuntosijoittajaurani alkuvaiheilta innostavana ja silmiä avaavana. Tämän viikon nostalgiajaksossa Jenni Witikkala haastattelee Mika Korhosta Radio Ravun ohjelmassaan. Haastattelun ensiesitys oli 3.6.2015. Jos joku tuntee Mikan hyvin ja pystyisi houkuttelemaan hänet Ostan Asuntoja Podcastin vieraaksi, olisin todella kiitollinen, sillä hän on aikoinaan ollut yksi minua asuntosijoittajana inspiroinut henkilö nimenomaan tämän lehtijutun kautta. Olisi hienoa kysellä häneltä näkemyksiä eri vuosikymmeniltä. Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja Jos pohdit korkosuojausta tai mietin rahoituksen saamista osakeyhtiölle asuntosijoittamisen aloittamiseksi, kannattaa kuunnella Sami Pietilän asiantunteva haastattelu edeltävältä kahdelta viikolta. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokranantaja – tee nämä 5 asiaa ennen ensimmäisen vuokrasopimuksen allekirjoittamista – Blogi #262 Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #157 Kyvyttömyys sanoa EI. Asuntosijoittajan makrovirheet osa 5 – YouTube #174 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Ep 158158. Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 2
Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua vaativa omaisuuslaji. Viime viikolla aloitettiin ja tänään jutellaan lisää kaikista näistä asioista kokemusta omaavan Sami Pietilän kanssa. 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa 30 ja 50 kilometrin kisamatkat hiihtäneellä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa kaikille asuntosijoittajille ja laajemminkin tavoitteellisesta toiminnasta kiinnostuneille. 15 vuotta työkokemusta pankkialalla, josta viimeiset vuodet OP Marketsin palveluksessa tuovat Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoille pitkän keskustelun erilaisen asuntosijoittajia kiinnostavien lainamuotojen korkosuojauksista. Meillä riitti juttua yli 2 tuntia. Tänään jutellaan ainakin seuraavista asioista: Mitä tarkoittaa, että taloyhtiölaina on yrityslaina? Miten laina-ajat muuttuu, kun aloitetaan asuntosijoittaminen uuden osakeyhtiön kautta? Luulitko, että pankki ei tee rahaa millään muulla kuin korkosuojauksilla ja siksi korkoriski kannattaa pitää itsellä pankin kiusaksi? Mita tarkoittavat tasekiinteä, korkoputken forward startti ja koronvaihtosopimus? Onko luoti ja bullet yleisiä Suomessa? Lisäksi pohdittiin inflaationäkymiä, niiden tilapäisyyttä ja onko inflaatiokeskustelu näkynyt mitenkään pankissa? Sami Pietilä LinkedIn Twitter Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen UUTTA: Ilmainen verkkokurssi - Asuntosijoittajaksi 10 päivässä Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja. Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten sijoitusasunto toimii, jos inflaatio kiihtyy? – Blogi #260 Seniorimpi hhhyvempi vuokranantaja Markus Grahn Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #155 Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja
Ep 157157. Olympiatason korkosuojausta Sami Pietilä Osa 1
Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua vaativa omaisuuslaji. Tänään jutellaan kaikista näistä asioista kokemusta omaavan Sami Pietilän kanssa. 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa 30 ja 50 kilometrin kisamatkat hiihtäneellä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa kaikille asuntosijoittajille ja laajemminkin tavoitteellisesta toiminnasta kiinnostuneille. 15 vuotta työkokemusta pankkialalla, josta viimeiset vuodet OP Marketsin palveluksessa tuovat Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoille pitkän keskustelun erilaisen asuntosijoittajia kiinnostavien lainamuotojen korkosuojauksista. Meillä riitti juttua yli 2 tuntia, joista ensimmäinen tunti tässä Osassa 1. Sami Pietilä LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 UUTTA: Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoitusyhtiön tase Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back – Ostan Asuntoja Podcast #149 UUTTA: Asuntopehtoorin arviointipalvelu Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten sijoitusasunto toimii, jos inflaatio kiihtyy? – Blogi #260 Seniorimpi hhhyvempi vuokranantaja Markus Grahn Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #155 Kerro joku käytännön jälleenrahoitusesimerkki – YouTube #171 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja
Ep 156156. Seniorimpi hhhyvempi vuokranantaja Markus Grahn Osa 2
Viimeksi Ostan Asuntoja Podcastissa kuultiin rakkaustarinaa Viivi Kotimatka Rintasen käydessä vieraana. Viikko sitten osassa 1 vieraaksi vihdoin palasi Markus Grahn, joka oli Ostan Asuntoja Podcastin ensimmäinen vieras. Meistä kumpikaan ei osannut missään ajatuksissaan nähdä, että tänään oltaisiin mikrofonien äärellä ja päivitettäisiin Markuksen kanssa tilannetta, mitä 3 vuoden aikana on tapahtunut. Liity mukaan. Alusta löytyy ohjeet, miten voi osallistua Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan arvontaan, joita Markus arvoo 5 kappaletta. Tänään ihmetellään alkuun, miten töykeästi jotkut päättäjäeliittiin kuuluvat puhuvat yksityisistä vuokranantajista. Sitten käydään SenioriSolu Kodit- ja Apila Asunnot -konsepteja läpi, miten yksityiset vuokranantajat voivat halutessaan niistä hyötyä. MG Asunnot SenioriSolu Kodit Etusivu, sivu Vuokranantajille VuokraNet Petri Roininen; Asunto - Elämäsi tärkein sijoitus Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Pohdintoja valmistuvan uudiskohdeasunnon vuokrauksesta – Blogi #259 Rakkautta ja asuntosijoittamista Viivi Kotimatka Rintanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #152 Kerro joku käytännön jälleenrahoitusesimerkki – YouTube #171 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Ep 155155. Seniorimpi hhhyvempi vuokranantaja Markus Grahn Osa 1
Viimeksi Ostan Asuntoja Podcastissa kuultiin rakkaustarinaa Viivi Kotimatka Rintasen käydessä vieraana. Tänään äijät pyyhkii roskia silmistä, kun vieraaksi vihdoin palaa Markus Grahn, joka oli Ostan Asuntoja Podcastin ensimmäinen vieras. Meistä kumpikaan ei osannut missään ajatuksissaan nähdä, että tänään oltaisiin mikrofonien äärellä ja päivitettäisiin Markuksen kanssa tilannetta, mitä 3 vuoden aikana on tapahtunut. Liity mukaan. Lopusta löytyy myös ohjeet, miten voi osallistua Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan arvontaan, joita Markus arvoo 5 kappaletta. MG Asunnot SenioriSolu Kodit Etusivu, sivu Vuokranantajille VuokraNet Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Pitäisiköhän myydä pari asuntoa salkusta ja kotiuttaa voitot? – Blogi #258 Rakkautta ja asuntosijoittamista Viivi Kotimatka Rintanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #152 Kumpi on parempi osta ja pidä asuntosijoittajalle – arvonnousu- vai kassavirtastrategia? #170 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Ep 154154. Rakkautta ja asuntosijoittamista Viivi Kotimatka Rintanen Osa 2
Ostan Asuntoja Podcastissa ei ole kovin usein rakkaustarinoita kuultu, mutta tämän vieraan Osassa 1 sellainenkin kuultiin ja se vain jatkuu. Kun haastattelua tehtiin muutama viikko sitten, Instagramissa Kotimatka -nimisellä tilillä oli reilut 10 000 seuraajaa. Osan 1 julkaisuhetkellä niitä oli 12 300 ja nyt viikkoa myöhemmin 12 800. Joku muukin Viivin jutuista inspiroituu. Viikon kuuntelijatilastot ja -palautteet vahvistavat tämän. Kotimatka -tilin taustalla on Viivi Rintanen, jonka tarinan ensimmäisessä osassa pohjustetaan sitä, minkä päälle asuntosijoitusmatka kohti 100 sijoitusasunnon tavoitetta on perustettu. Bambu on kasvi, joka kasvattaa juuristoa pitkään ennen kuin maan pinnalla tapahtuu mitään. Kun juuristo on tarpeeksi vahva, on aika puskea vihreää maan pinnalle ja se tapahtuu vauhdilla. Viivi kuvasi omaa matkaansa bambua esimerkkinä käyttäen. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Asuntosijoitustavoitteeni 2021 – Blogi #257 Rakkautta ja asuntosijoittamista Viivi Kotimatka Rintanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #152 Onko osta ja pidä -asuntosijoittajien markkinoilla jo kupla? – YouTube #169 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Ep 153153. Rakkautta ja asuntosijoittamista Viivi Kotimatka Rintanen Osa 1
Ostan Asuntoja Podcastissa ei ole kovin usein rakkaustarinoita kuultu mutta tänään sellainen kuullaan. Kun haastattelua tehtiin muutama viikko sitten, Intagramissa Kotimatka -nimisellä tilillä oli reilut 10 000 seuraajaa. Nyt niitä on 12 300. Joku muukin Viivin jutuista inspiroituu. Kotimatka -tilin taustalla on Viivi Rintanen, jonka tarinan ensimmäisessä osassa pohjustetaan sitä, minkä päälle asuntosijoitusmatka kohti 100 sijoitusasunnon tavoitetta on perustettu. Bambu on kasvi, joka kasvattaa juuristoa pitkään ennen kuin maan pinnalla tapahtuu mitään. kun juuristo on tarpeeksi vahva, on aika puskea vihreää maan pinnalle ja se tapahtuu vauhdilla. Viivi kuvasi omaa matkaansa bambua esimerkkinä käyttäen. Pistä Ostan Asuntoja Podcast tilaukseen suosimallasi alustalla. Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös Audiblen ja YouTuben kautta Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Yrittäjyys on avain asuntosalkun kasvattamiseen Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 UUTTA: Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back – Ostan Asuntoja Podcast #149 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Kahden viikon häätö siirtyi – osa 4 – YouTube #168 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Vuokranantajana toimimisen 4 rankkaa puolta – Blogi #256
Ep 152152. Timo Metsola feat. Jenni From the Block
Palataan vaihteeksi noin 6 vuotta ajassa taaksepäin Radio Ravun kahteen jaksoon, joissa Jenni Witikkala haastatteli Timo Metsolaa. Jaksot on tässä yhdistetty yhdeksi reilun tunnin mittaiseksi jaksoksi. Vaikka Jenni haastatteli Metsolaa 6 vuotta sitten, mukana on taas paljon ajatonta viisautta, jota kannattaa ehdottomasti kuunnella tarkalla korvalla. Yksi näiden vanhojen jaksojen suola on markkinatilannenäkemysten kuunteleminen ja peilaaminen, miten asiat ovat omasta mielestä toteutuneet. Omat ajatukseni koroista ja rakennemuutoksista Suomessa oli tuohon aikaan täysin samat. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Kannattaako kylppäriremontti 70-luvun kerrostalossa? – 8 pointtia – YouTube #167 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä 5 asiaa, jotka "osta ja pidä" -asuntosijoittaminen on tuonut elämääni – Blogi #255
Ep 151151. Fiksuvuokraaja Henri start-up Haaksiala Osa 2
Viime viikolla Osassa 1 käytiin läpi Henrin yrittäjäuraa, opiskelua ja startup-yrittäjyyttä. Jaksossa kävi ilmi, kuinka Fiksuvuokraus.fi sai alkunsa Henri Haaksialan ja Kimmo Lehtilän toimesta. Tänään Osassa 2 käydään perusteellisesti läpi jo Osan 1 lopulla aloitettu Fiksuvuokrauksen palvelu. Juttelemme myös asuntomarkkinoista ja koronan mahdollisesti niihin tuomista muutoksista. Fiksuvuokraus.fi nettisivu ja blogi, Henri Haaksiala LinkedIn Twitter IG Muista tehdä kaikki verovähennykset huolellisesti. Linkit ohjeisiin alla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häätö kahdessa viikossa – osa 3 – YouTube #166 Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 150150. Fiksuvuokraaja Henri start-up Haaksiala Osa 1
Syksyllä 2020 oltiin Henri Haaksialan kanssa yhteydessä ja pohjusteltiin tätä haastattelua. Epäonnisten sattumien myötä lopullinen haastattelu tuli lopulta parsittua kokoon parin yrityksen paloista. Alussa äänen laatu on huonompi mutta parinkymmenen minuutin kohdalla paranee. Onnellinen puolikas tässä oli se, että sattumoisin sain ensin julkaistua Asuntopehtoorin haastattelun ja heti perään Fiksuvuokraus.fi -haastattelun. Kaksi perättäistä erilaista, ei parempaa tai oikeampaa, vaan erilaista yrittäjätarinaa ja erilaista lähestymistapaa vuokranvälityspalveluiden tarjoamiseen ja yrityksen kasvattamiseen. Fiksuvuokraus.fi nettisivu ja blogi, Henri Haaksiala LinkedIn On muuten sitten 150. jakso. En olisi ikinä uskonut, mitä kaikkea onkaan matkalla tapahtunut. Kiitos taas kaikille vierailijoille, kuuntelijoille ja sponsoreille. Muista tehdä kaikki verovähennykset huolellisesti. Linkit ohjeisiin alla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Onko asuntosijoittaja huru-ukosta tullut bitcoineri? – YouTube #165 Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 149149. Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back
Lokakuussa 2019 vieraana oli asuntosijoittaja Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67, jonka kanssa puhuttiin paljon asuntosijoittamisesta ja vähän hänen perustamastaan Asuntopehtoori -yrityksestä. Nyt vieraana on yrittäjä Miika Vuorensola, jonka kanssa puhutaan paljon Asuntopehtoorin kasvutarinasta ja vähän asuntosijoittamisestakin. Juttelemme muun muassa seuraavista asioista: Miten kypsyi muutos siitä, että asuntosijoittajasta kuoriutui yrittäjä? Mihin suuntaan nyt 14 työntekijää työllistävä Asuntopehtoori on kehittymässä ja miksi? Miksi Miika näkee orastavan yksityisen asuntosijoittajan siirtymäpolun poispäin asunnon omistamisesta omistusasunto-osakeyhtiössä? Miten säilyttää fokus tärkeässä tekemisessä ja silti saada hyötyä Twitterin käytöstä? Mitkä 2 erilaista tapaa yrittää Miika on tunnistanut ja miten toisesta aukeni Asuntopehtoorin kasvu perinteisen vuokravälitystoiminnan kautta? Mitä muutoksia korona on aiheuttanut ja onko joku niistä mahdollisesti pysyvämpi? Asuntopehtoori nettisivu ja blogi, Miika Vuorensola Twitter ja LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokrasopimuksen purkaminen käynnissä osa 2 – YouTube #164 Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 148148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä
Viime viikolla kuultiin uutisia Kemissä sijaitsevan Veitsiluodon paperikoneen alasajosta ja sulkemisesta. Muutama tunti uutisten jälkeen oli aikataulutettuna Ostan Asuntoja Podcastin haastattelu Kemistä kotoisin olevan ja siellä sijoitusasuntoja erilaisilla kokoonpanoilla omistavan Arttu Pasasen kanssa. Arttu on yrittäjähenkinen, yrittäjäperheestä, sijoittamisesta kiinnostunut asuntosijoittaja, joka inspiroitui aiheesta Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoita kuunnellessaan. Lisäksi hän opiskelee kolmatta vuotta lääketiedettä. Spontaanius lähteä tekemään ja yrittämään kuultaa läpi Artun jutuista. Kemi ei paikkakuntana täytä Kehä III:n sisältä asuntosijoittamisen oppeja antavien kriteerejä millään tavalla. Arttu kertoo omat ajatuksensa, miten hän on mielessään rakentanut etenemispolkunsa, jonka alkupäässä sadan tonnin sijoitusasunnolla aloittaminen ei olisi ollut edes mahdollista. Arttu Pasanen LinkedIn, Kotisi Kemissä, Villa Kemi Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Erinomainen tietopaketti nopeuttamaan asuntosijoittajana vaurastumista! Koko prosessi avattiin perinpohjaisesti ja sitä havainnollistettiin hyvin konkreettisilla luvuilla ja esimerkeillä. Jos tavoittelet enemmän kuin yhtä sijoitusasuntoa, niin näillä opeilla nopeutat prosessia huomattavasti!" Joonatan Voltti, Sijoitusvalmentaja ja Airbnb-kirjailija Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 147147. Suvi "bought a million" Schwab
Syksyllä 2019 vieraana oli Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70. Silloin ajatusasteella ollut "Think a Million" on toteutunut ja "Bought a Million" vaiheen jälkeen lähestyy jo "Own a Million" -vaihe. Suvi kävi uudestaan kylässä kertomassa, mitä ihmettä ovat miljoonakonseptit ja miten hän on niihin päässyt kiinni ilman satoja tuhansia euroja käteistä pääomaa. Ja miten kuulijakin voi päästä, jos sille päälle sattuu. Kyseessä ei ole mikään "täydellä riskillä kurviin" -strategia ja siksi keskustelemme myös korko-, vuokralais- ja taloyhtiöriskeistä sekä visioidaan jo hajautusajatuksiakin. Suvin ajatuksista pääsee nykyään oppimaan laajemminkin ja koti näille oppimahdollisuuksille löytyy Asuntoasiaa -sivustolta. Suvi Schwab Asuntoasiaa Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 146146. Pankkityö- ja asuntosijoittamisinnostus Mika Valjakka Osa 2
Rahoituksen saaminen ja toistuva onnistuminen on asuntosijoittamisen yksi tärkeistä kulmakivistä. Tällä kertaa saadaan taas erilainen tarina, kun vieraana on pankissa asuntolaina- ja asuntosijoituslainojen parissa työskentelyn kautta asuntosijoittamisesta innostunut tamperelainen Mika Valjakka. Mikalla oli monen nuoren tapaan pohdintojen alla, mitä hän isona haluaa tehdä. Työskentely rahan ja sijoittamisen parissa ja sitä kautta pankissa jollain tavalla kiinnosti. Sen perusteella Mika valitsi opiskelupaikkansa ja haki samalla ahkerasti harjoittelupaikkaa ja työmahdollisuutta pankissa. Osassa 1 kuultiin, miten Mikasta tuli ensin vuokranantaja, kun hän päätti laittaa ensiasuntonsa vuokralle. Vuokraustoiminnan aloittamisen jälkeen vahvistui ajatus sijoitusasunnon ostamisesta. Osassa 2 jutellaan vähän, miten ja kuinka usein pankkiin voi olla uudestaan yhteydessä, jos ensimmäinen lainahakemus tulee hylkynä takaisin. Mika kertoo, miten hän etsii kohteita Oikotieltä ja Etuovesta. Kiinteä korko ja korkokatto käsitellään ja Mika kertoo, miksi hänellä on 14 vuodeksi kiinteä korko korkokaton avulla. Mika Valjakka Facebook Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten jatkaa osta ja pidä asuntosijoittajana, vaikka tuntisi riskien kasvavan? – YouTube #161 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 145145. Pankkityö- ja asuntosijoittamisinnostus Mika Valjakka Osa 1
Rahoituksen saaminen ja toistuva onnistuminen on asuntosijoittamisen yksi tärkeistä kulmakivistä. Tällä kertaa saadaan taas erilainen tarina, kun vieraana on pankissa asuntolaina- ja asuntosijoituslainojen parissa työskentelyn kautta asuntosijoittamisesta innostunut tamperelainen Mika Valjakka. Mikalla oli monen nuoren tapaan pohdintojen alla, mitä hän isona haluaa tehdä. Työskentely rahan ja sijoittamisen parissa ja sitä kautta pankissa jollain tavalla kiinnosti. Sen perusteella Mika valitsi opiskelupaikkansa ja haki samalla ahkerasti harjoittelupaikkaa ja työmahdollisuutta pankissa. Mikasta tuli ensin vuokranantaja, kun hän päätti laittaa ensiasuntonsa vuokralle. Vuokraustoiminnan aloittamisen jälkeen vahvistui ajatus sijoitusasunnon ostamisesta. Mika Valjakka Facebook Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori" data-medium-file= "https://ostanasuntoja.files.wordpress.com/2019/01/urlilla.png?w=300" data-large-file= "https://ostanasuntoja.files.wordpress.com/2019/01/urlilla.png?w=497" />Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Vuokravälityspalkkio Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mitä tapahtuu "osta ja pidä" -asuntosijoittajan turvamarginaalille, kun hinnat nousevat? – YouTube #160 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoitustavoitteeni 2020 –
Ep 144144. Introvertti Asuntosijoittajamuija Osa 2
Osassa 1 lytättiin Huru-ukon "kerro kaikille kiinnostuksestasi asuntosijoittamiseen" -ohjeen yleispätevyys, kun huomattiin, että asuntosijoittamisessa voi menestyä myös introverttinä kaapista käsin varovasti kurkkien. Asuntosijoittajamuija on alle vuodessa kerännyt yli 1 000, ja viikossa 100 lisää, seuraajaa Instagramiin, jossa hän aloitti pitämään päiväkirjaa omista remonteistaan. Kuvissa näkyy joskus sormet tai jonkun käsivarsi. Muuten Asuntosijoittajamuija pysyy kameran takana kuvatessaan tupakantervaisia seiniä, timanttiporalla porattuja uusia viemäriaukkoja tai katosta roikkuvia liitumaalin suikaleita. Näistä keskusteluista saa hyviä vinkkejä pommikuntoisten vanhojen asuntojen remontointiin. Osassa 1 oli myös hauska variaatio, miten haluton puoliso saadaan pikku hiljaa mukaan. Osassa 2 tarina jatkuu. 10 asuntoa on tavoitteena 50-vuotissyntymäpäiviin mennessä ja nyt 43-vuotiaana niitä on 6. Juttelimme siitä, voiko vauhtia hidastaa ja mitä tapahtuu, kun 10 tulee täyteen. Korona on myös vaikuttanut vuokraustoimintaan. Asuntosijoittajamuija on itse ollut kohta vuoden 50 % lomautettuna ja juttelemme siitä, miten se on vaikuttanut vai onko mitenkään. Mukana on myös rahoittajan vaihtokokemus, kun asuntosijoitustoiminta on siirtynyt osakeyhtiön kautta tapahtuvaksi. Asuntosijoittajamuija Instagram Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämään uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokrasopimuksen purkaminen käynnissä osa 1 – YouTube #159 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologia-ajatuksia varallisuuden kasvattamisesta – Blogi #247
Ep 143143. Introvertti Asuntosijoittajamuija Osa 1
Tällä kertaa kuullaan, onko Huru-ukon "kerro kaikille kiinnostuksestasi asuntosijoittamiseen" -ohjeesta yleispäteväksi vai voiko asuntosijoittamisessa menestyä myös introverttinä kaapista käsin. Asuntosijoittajamuija on alle vuodessa kerännyt yli 1 000 seuraajaa Instagramiin, jossa hän aloitti pitämään päiväkirjaa omista remonteistaan. Kuvissa näkyy joskus sormet tai jonkun käsivarsi. Muuten Asuntosijoittajamuija pysyy kameran takana kuvatessaan tupakantervaisia seiniä, timanttiporalla porattuja uusia viemäriaukkoja tai katosta roikkuvia liitumaalin suikaleita. Näistä keskusteluista saa hyviä vinkkejä pommikuntoisten vanhojen asuntojen remontointiin. Muutama muu Ostan Asuntoja Podcastin aikaisempi vieras on kertonut taktiikoita, miten haluton puoliso saadaan pikku hiljaa innostumaan. Tässä on mukana hauskoja vinkkejä, miten sitä voi tehdä tai kenties olla tekemättä ilman pitkiä lipertelypuhemaratooneja. Myös neuvottelutaktiikoista jutellaan vähän ja pohditaan introvertin vahvuuksia neuvottelutilanteessa. Asuntosijoittajamuija Instagram Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten toimia asuntosijoittajana, kun ei tiedä, miten tulevaisuus kehittyy? – YouTube #158 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
Ep 142142. Ville Valkonen intohimona yhteiskunnan kehittäminen Osa 2
Ville Valkonen on kauppatieteiden maisteri, 4 sijoitusasunnon omistaja ja yksityinen vuokranantaja sekä Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö. Tällä kertaa ei kuitenkaan käydä asuntosijoittamisen ja vuokraustoiminnan inspiroivia tarinoita vaan keskustellaan hallituksen suunnitelmista, joissa ei valonpilkkuja yksityiselle vuokranantajille ole luvassa. Kertaamme ensin rautalangasta, mistä veronkiristys- ja rahoitussääntelysuunnitelmissa on oikein kyse. Sitten Ville selittää päivitetyn tilanteen ja aikataulun sekä, mitä yksityisen asuntosijoittajan tulisi näistä ajatella ja miten toimia. Lisäiloa ei ole tulossa, kun tänään Osassa 2 jatketaan enimmäisvelkasuhteen käytännön merkityksellä. Taloyhtiölainoihin liittyviä veronkiristyksiä pohditaan vielä lisää ja kerrotaan, miksi aidosti kohtuuhintaisia omistusasuntoja voi jatkossa olla vähemmän tarjolla. Jos tuttavapiirissäsi on hallituspuolueiden kansanedustajia, varmista, että Osat 1 ja 2 menevät heillä kuunteluun. Pidä sitten virtuaalikahvihetki ja väännä rautalangasta, minkälaisen mainehaitan omalle puolueelleen voi aiheuttaa tavallisten asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouskeskustelujen kautta, jos tähän "Jaa" -äänensä antaa. Ville Valkonen Twitter, Suomen Vuokranantajat Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.com:lta vuonna 2021? Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Kyvyttömyys kasvattaa varallisuutta hitaasti; asuntosijoittajan makrovirheet osa 3 – YouTube #156 Asuntosijoittajan intuitio tunnuslukujen vastapainona – Blogi #244 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
Ep 141141. Ville Valkonen intohimona yhteiskunnan kehittäminen Osa 1
Ville Valkonen on kauppatieteiden maisteri, 4 sijoitusasunnon omistaja ja yksityinen vuokranantaja sekä Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö. Tällä kertaa ei kuitenkaan käydä asuntosijoittamisen ja vuokraustoiminnan inspiroivia tarinoita vaan keskustellaan hallituksen suunnitelmista, joissa ei valonpilkkuja yksityiselle vuokranantajille ole luvassa. Kertaamme ensin rautalangasta, mistä veronkiristys- ja rahoitussääntelysuunnitelmissa on oikein kyse. Sitten Ville selittää päivitetyn tilanteen ja aikataulun sekä, mitä yksityisen asuntosijoittajan tulisi näistä ajatella ja miten toimia. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Oma vai vuokratontti? Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Kyvyttömyys kasvattaa varallisuutta hitaasti; asuntosijoittajan makrovirheet osa 3 – YouTube #156 Asuntosijoittajan intuitio tunnuslukujen vastapainona – Blogi #244 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.
Ep 140140. Antti kokemuspankki Arjanne feat. Jenni From the Block
Asuntosijoittamisen kvartaali on 25 vuotta. Maaliskuussa 2015 Jenni Witikkala haastatteli pari kvartaalia asuntosijoittamista menestyksellä harjoittanutta Antti Arjannetta. Ehdoton jakso jokaiselle aloittelevalle ja kokeneelle asuntosijoittajalle kuunnella, kuinka moni asuntosijoittamisen totuus säilyy kvartaalista toiseen. Ennustamisen ja tulevaisuuden näkemisen vaikeuttakin kuullaan Lahden asuntomarkkinoihin liittyvässä kommentissa. Jakso on nauhoitettu 6 vuotta sitten ja sen jälkeen Lahden junayhteydessä Helsinkiin ei ole tapahtunut mitään muutosta. Markkinatilanne voi vaikeutua, kun liian moni lähtee yhtä aikaa rakentamaan uutta ja päälle vielä käynnistetään ARA-tuettuja kohteita ja sitten vielä lisää ARA-kohteita. Lisätietoa: Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email [email protected] Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Uusin päivitys helmikuussa 2021. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Sijoitusasunto-opas - Näin sijoitat asuntoihin vuonna 2020" Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kuukauden tarjous naispuolisille Ostan Asuntoja -kanavien sisältöä kuluttaville: Vauras Asuntosijoittaja - Verkkovalmennus 9.4.-9.5.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä valmentajana Terhi Majasalmi*** Kun ilmoittaudut helmikuun 2021 aikana saat Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksen (Arvo 97 euroa) kaupan päälle! ***Epäkaupallinen yhteistyö eli saan hyvän mielen, jos tarjouksesta on hyötyä Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Aloittelevan asuntosijoittajan 3 päivittäistä rutiinia? – YouTube #155 Osta ja pidä -sijoitusasuntosäästämiseen 3 kriteeriä – Blogi #243 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi. Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 €
Ep 139139. Jussi Takala yritykset perustettu Versus palkkatyö
Jussi Takala oli ensimmäisen kerran vieraana 7.9.2019 jaksossa #63 Rakkaasta harrastuksesta ammatti. Silloin takana oli 7 vuoden palkkatyö mainostoimistomaailmassa. Jussi oli palannut maailmanympärysmatkalta, jonka aikana Australiassa beachillä lenkillä syntyi päätös yrittäjäksi lähtemisestä. Vuoden 2019/2020 vaihteessa oli tavoitteena perustaa yritys rakkaan harrastuksen asuntosijoittamisen ja asuntojen pariin. Yritys, Versus Asunnot, on pystyssä ja toimii. Perustettuna on myös sijoitusyhtiö tulevaisuuden asuntosijoituksia varten. Monia Ostan Asuntoja Podcastin vieraita on pyydetty uusintavierailulle päivittämään tarinaansa. Moni jäi Jussi Takalan ensimmäisen vierailun jälkeen miettimään, minkälaisen yrityksen hän on perustamassa. Itse pohdiskelin maaliskuussa 2020, mitenköhän hommat lähtee, kun kaikki meni lukkoon paitsi asuntolainojen lyhennysvapaiden hakemuskäsittely. Tässä jaksossa käydään koukeroita läpi ja selviää, miltä alalta uuden yrityksen ensimmäinen lasku tuli maksuun. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kuukauden tarjous naispuolisille Ostan Asuntoja -kanavien sisältöä kuluttaville: Vauras Asuntosijoittaja - Verkkovalmennus 9.4.-9.5.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä valmentajana Terhi Majasalmi*** Kun ilmoittaudut helmikuun 2021 aikana saat Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksen (Arvo 97 euroa) kaupan päälle! ***Epäkaupallinen yhteistyö eli saan hyvän mielen, jos tarjouksesta on hyötyä Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Versus Asunnot Jussi Takala LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten asuntosijoittajan kannattavuuden elementtejä verotetaan? – YouTube #153 Asuntosijoittajan "osta, vuokraa, remontoi, jälleenrahoita" -strategian riskit – Blogi #242 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 € Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Ma
Ep 138138. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 2
Ostan Asuntoja -kanavilla on pyörinyt jonkin aikaa virtuaalisisustusta tarjoavan Rentelin sponsoriviestit. Rentel ei kuitenkaan ole pelkästään virtuaalisisustaja vaan kyseessä on asuntosijoittamista ja vuokraustoimintaa harjoittava yritys, jonka taustalla häärivät ystävykset Henrik Raitasola ja Aleksi Liukkonen. Tällä kertaa vieraana on kaksikosta Henrik Raitasola, koodari, yrittäjä ja asuntosijoittaja. Juttua riitti taas pitkälti yli 2 tuntia. Ensimmäisessä osassa käytiin Henrikin taustaa, miten hän siirtyi työntekijästä toiminimen kautta perustamaan osakeyhtiötä koodaustyötään varten, joka myös mahdollisti pääomien kertymistä asuntosijoittamisen aloittamiseksi. Kun innostus asuntosijoittamiseen osoittautui aidoksi, oli aika istua alas miettimään keinoja, miten tavoitteeksi asetettu 40 asuntoa saavutettaisiin. Osassa 2 jatketaan sitä, miten laina-ajat lyhenevät, kun asuntosijoittamista harjoittaa yrityksen kautta. Henrik kertoo Lahden markkinan haasteista ja siitä, mitä kaikkea voi tehdä, jotta saisi ostettua kohteita alle markkinahinnan. Vuokraustoiminnan prosessien tehostamista käydään läpi ja Henrik kertoo, mitä kaikkea iPhonella otettujen kuvien lisäksi voi tehdä, jotta kohde menisi vuokralle ilman, että vuokralaista täytyy houkutella vuokrapyyntiä laskemalla. Virtuaalisisustuksen konsepti käydään läpi osana tätä keskustelua. Alla myös linkki Sijoitusasunnot.com:in kuvausoppaaseen. Alla esimerkki yhden omistamani asunnon virtuaalisisustuksesta Rentelin tekemänä. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com. Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.com:lta vuonna 2021? Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Mark Ferguson, J Scott, and Carol Scott - The Book on Negotiating Real Estate; Adlibris Nidottu, Audible * Henkilökohtaisen asumispalvelun urbaani vuokranantaja Markus Grahn – Ostan Asuntoja Podcast #1 Rentel Henrik Raitasola LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Kuukauden tarjous naispuolisille Ostan Asuntoja -kanavien sisältöä kuluttaville: Vauras Asuntosijoittaja - Verkkovalmennus 9.4.-9.5.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä valmentajana Terhi Majasalmi*** Kun ilmoittaudut helmikuun 2021 aikana saat Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksen (Arvo 97 euroa) kaupan päälle! ***Epäkaupallinen yhteistyö eli saan hyvän mielen, jos tarjouksesta on hyötyä Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten asuntosijoittajan kannattavuuden elementtejä verotetaan? – YouTube #153 Hyvä pankki on asuntosijoittajan yhteistyökumppani – Blogi #241 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 € Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen ään
Ep 137137. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 1
Ostan Asuntoja -kanavilla on pyörinyt jonkin aikaa virtuaalisisustusta tarjoavan Rentelin sponsoriviestit. Rentel ei kuitenkaan ole pelkästään virtuaalisisustaja vaan kyseessä on asuntosijoittamista ja vuokraustoimintaa harjoittava yritys, jonka taustalla häärivät ystävykset Henrik Raitasola ja Aleksi Liukkonen. Tällä kertaa vieraana on kaksikosta Henrik Raitasola, koodari, yrittäjä ja asuntosijoittaja, Juttua riitti taas pitkälti yli 2 tuntia. Ensimmäisessä osassa käydään Henrikin taustaa, miten hän siirtyi työntekijästä toiminimen kautta perustamaan osakeyhtiötä koodaustyötään varten, joka myös mahdollisti pääomien kertymistä asuntosijoittamisen aloittamiseksi. Henrikillä ei ole perinteistä tarinaa, jossa hän sijoitti ensin muihin omaisuuslajeihin vaan hän lähti liikkeelle suoraan asuntosijoittamisella ja yhdessä Aleksin kanssa. Herrat ostivat ensin asuntoja puoliksi omiin nimiinsä ja Henrik kertoo, miten se käytännössä toimii. Kun innostus asuntosijoittamiseen osoittautui aidoksi, oli aika istua alas miettimään keinoja, miten tavoitteeksi asetettu 40 asuntoa saavutettaisiin. Tässä osassa kuullaan yrityksen perustamiseen kuuluneesta osakassopimuksen laatimisen tärkeydestä ja siitä, kuinka paljon rahoitus muuttui, kun asuntosijoituksen tehdäänkin yrityksen nimiin. Mukana on myös arvokas vinkki, miten selvittää, onko taloyhtiö hyvä kohde sijoittaa ja asua. Alla esimerkki yhden omistamani asunnon virtuaalisisustuksesta Rentelin tekemänä. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Kannattaako asuntosijoittajan hajauttaa? Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Rentel Henrik Raitasola LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Neuvotteluperiaatteet motivoituneelta myyjältä ostettaessa – miten ostaa alle markkinahinnan? – YouTube #152 Sijoitusasunnon ostaminen alle markkinahinnan verkostoitumisen avulla – Blogi #240 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 - linkki tarjoukseen 29,70 € Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.
Ep 136136. Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block
Nyt palataan elokuuhun 2015, jolloin Jenni Witikkala haastatteli esikoiskirjaansa valmistelevaa Marko Kaartoa. Jenni käy Markon kanssa läpi asuntosijoittamisen tärkeitä oppeja. Marko kertoo, miksi ylipäätään asuntosijoittaminen on hyvä sijoittamisen muoto ja millä eri tavoilla tähän omaisuuslajiin voikaan sijoittaa. Jaksossa pohditaan kassavirran ja arvonnousun painotuksia, käydään jälleenrahoituksen ja sijoitussuunnitelman merkitystä läpi, jutellaan "korkoa korolle" -ilmiöstä ja tarjousten tekemisestä. Myös vuokraustoiminnasta ja hyvästä vuokranantajuudesta kuullaan Markon ajatuksia. Ja tammikuun kierroksesta, jossa tarjolla on muutakin kuin suklaata vuokralaisille. Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu -kirjan saa toistaiseksi tästä linkistä hintaan 29,70 €, josta verottaja kustantaa 30 % vuokratuloista vähennyksen kautta ja kuuntelijalle jää 20,79 €. *** ***Epäkaupallinen yhteistyö, jossa kaikki hyöty menee Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijalle. Viikon päästä epäkaupalliseen ennakkotarjoukseen tulee Terhi Majasalmen pitämä asuntosijoittamisvalmennus. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Sijoitusasunto-opas - Näin sijoitat asuntoihin vuonna 2020" Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Matias "Profit & Fun" Savolainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #100 Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Axel "REIT" Aminoff Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #92 Marko Kaarto Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #74 Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email [email protected] Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Väsynyt vuokranantaja – miten ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan osa 10 – YouTube #151 Alle markkinahinnan ostamisen perusajatus – Blogi #239 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.
Ep 135135. Ammattimainen PK-yrityssijoittaja asuntosijoitusharrastaja Roope Pietilä Osa 2
Jaksossa Johanna "asunnot ei kiinnosta yhtään" Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #85 mainittiin monta kertaa Roope, Johannan mies. Silloin takaraivossa kolkutteli, että saisipa jonain päivänä Roopen mukaan täydentämään tarinaa kokonaisuudeksi. Tästä tuli vallan mainio ja mielenkiintoinen haastattelu, jonka Osassa 1 päästiin aloittamaan pohjaltateini-ikäisen "suomalaisen mittapuun mukaan köyhän" Roopen nuoruudesta alkaen, johon liittyy kokemukset 90-luvun alun lama-ajoilta. Roope on erikoistunut PK-yritysten strategioihin, kehittää niiden liiketoimintaa ja myös sijoittaa niihin. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista kuulla, mitä hän asuntosijoittamisesta ajattelee ja miten se on jalostunut matkan varrella salkun kasvaessa noin 40 asuntoon. Osassa 2 pohditaan muun muassa sitä, miten lasten perintöä miettiessä focus voi siirtyä kassavirrasta kohti arvonnousua tai -säilyttämistä. Roope pohtii, miksi on pitänyt taukoa uusien kohteiden hankinnassa parin vuoden ajan, mitä ajatuksia on syntynyt makrotalousympäristön seuraamisen kautta ja mitä asioita Roope pohtii tulevaisuuden näkymissä. Lopussa selviää, kuinka monta maajoukkuepelaajaa on samassa ikämiessählyketjussa. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Johanna "asunnot ei kiinnosta yhtään" Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #85 Asuntopehtoori Flatco Roope Pietilä LinkedIn, Twitter Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Sisäisen korkokannan mystiikkaa – IRR – Blogi #238 Hinnoitteluvirhe – miten ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan osa 9 – YouTube #150 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Audible maksuton kokeilu Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.
Ep 134134. Ammattimainen PK-yrityssijoittaja asuntosijoitusharrastaja Roope Pietilä Osa 1
Jaksossa Johanna "asunnot ei kiinnosta yhtään" Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #85 mainittiin monta kertaa Roope, Johannan mies. Silloin takaraivossa kolkutteli, että saisipa jonain päivänä Roopen mukaan täydentämään tarinaa kokonaisuudeksi. Tästä tuli vallan mainio ja mielenkiintoinen haastattelu, jossa päästään aloittamaan pohjalta teini-ikäisen "suomalaisen mittapuun mukaan köyhän" Roopen nuoruudesta alkaen, johon liittyy kokemukset 90-luvun alun lama-ajoilta. Tällä on ollut vaikutusta Roopen sijoittamis- ja sijoitusten hajauttamisajatteluun, josta juttelemme. Nyt kuullaan Roopen versio tarinasta, miten Johanna ensin suhtautui asuntosijoittamisen aloittamiseen ja miten hän tuli siihen lopulta mukaan. Roope on erikoistunut PK-yritysten strategioihin, kehittää niiden liiketoimintaa ja myös sijoittaa niihin. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista kuulla, mitä hän asuntosijoittamisesta ajattelee ja minkälaisia sijoituskriteerejä siihen on jalostunut matkan varrella salkun kasvaessa noin 40 asuntoon. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com. Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.com:lta vuonna 2021? Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Johanna "asunnot ei kiinnosta yhtään" Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #85 Roope Pietilä LinkedI, Twitter Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Rahan aika-arvo ja nykyarvolaskenta asuntosijoittamisessa – Blogi #237 Mikä on sijoitusasunnon arvo? – YouTube #149 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Audible maksuton kokeilu Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,95 € sisältäen yhden äänikirjan per kuukausi.
Ep 133133. Kerrostalo sataviiskyt tonnia Antti Vainio Osa 2
Vuosi sitten ostettiin mediaa "kiertänyt" kerrostalo Mikkelistä. Parvekkeet ruosteessa, viemärissä käsivarren mittaisia "railoja", hanasta tuli ruskeaa vettä ja muutenkin aika väsähtäneen oloinen rakennus oli kyseessä. Kukaan ei halunut sitä ostaa ja talo seisoi tyhjänä. Näin kuvasi Antti Vainio lähtötilannetta, kun aloittivat projektin, jonka lopputuloksena kaikissa talon 24 vuokrakodissa palaa nyt valot. Tällaista kerrostaloa ei ihan aloitteleva asuntosijoittaja osta ensimmäisenä sijoituskohteena. Osassa 1 käytiin Antin taustoja, minkälainen aamiaispöytä, koulutus, asuntojen flippaus kesätöinä ja urheilutausta ovat myötävaikuttaneet siihen, että Antti pikkuveljensä kanssa lähti kunnostamaan kerrostaloa satojen kilometrien päähän kotinurkiltaan. Mikkelin projektin läpikäynti jatketaan siitä, miten talo vuokrattiin täyteen. Osassa 2 tenttaan myös, miksi veljesten verkkosivuilla on monenlaista ideaa ja miksi vasta 1-2 sijoitusasuntoa omistavankin pitäisi harkita vastaavaa. Mielenkiintoinen tarina vuoden 2021 alkuun. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijo-ittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Asuntopehtoorin asuntomarkkinakatsaus 12/20 Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Vainiokodit Vainio Kiinteistö Group SignHero Arvo Ylpön vuosisata Simon Sinek - Start With Why; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Adlibris E-Kirja, Audible * Grant Cardone - The 10X Rule; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja, Audible * Antti Vainio Instagram, LinkedIn - "Dream big, stay positive, work hard and enjoy the journey" Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Nettovuokratuotto asuntosijoittajan laskelmissa – Blogi #236 Miten verot huomioidaan asuntosijoittajan kassavirtalaskennassa? – YouTube #148 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco, on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Audible maksuton kokeilu Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maks
Ep 132132. Kerrostalo sataviiskyt tonnia Antti Vainio Osa 1
Vuosi sitten ostettiin mediaa "kiertänyt" kerrostalo Mikkelistä. Parvekkeet ruosteessa, viemärissä käsivarren mittaisia "railoja", hanasta tuli ruskeaa vettä ja muutenkin aika väsähtäneen oloinen rakennus oli kyseessä. Kukaan ei halunut sitä ostaa ja talo seisoi tyhjänä. Näin kuvasi Antti Vainio lähtötilannetta, kun aloittivat projektin, jonka lopputuloksena kaikissa talon 24 vuokrakodissa palaa nyt valot. Tällaista kerrostaloa ei ihan aloitteleva asuntosijoittaja osta ensimmäisenä sijoituskohteena. Tässä haastattelussa käydään Antin taustoja, minkälainen aamiaispöytä, koulutus, asuntojen flippaus kesätöinä ja urheilutausta ovat myötävaikuttaneet siihen, että Antti pikkuveljensä kanssa lähti kunnostamaan kerrostaloa satojen kilometrien päähän kotinurkiltaan. Mikkelin projektia käydään läpi vaihe vaiheelta. Mielenkiintoinen tarina vuoden 2021 alkuun. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Sijoitusasunto-opas - Näin sijoitat asuntoihin vuonna 2020" Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Grant Cardone - The 10X Rule; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja, Audible * Antti Vainio LinkedIn - "Dream big, stay positive, work hard and enjoy the journey" Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Asuntomarkkinasykli ja sen vaiheen tunnistamisvaikeus asuntosijoittajan kannalta – Blogi #234 Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kuukauden kirja: Marko Kaarto - "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa kaikki jaksot kuunneltavaksi SoundCloudin kautta. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Audible joulutarjous 21.12.2020-3.1.2021! Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea 6 kuukautta 4,95 €/kk. 4,95 € kuukausimaksuun sisältyy 1 ilmainen äänikirja per kuukausi, jonka jälkeen 9,95 € /kk sisältäen yhden kirjan per kuukausi. Kokeilun voi lopettaa koska tahansa 6 kuukauden aikana.
Ep 131131. Tea "jostain pitää aloittaa" Nguyen Osa 2
Tämän kerran vieras on hieno esimerkki siitä, kuinka asiat ovat Suomessa hyvin ja mitä täällä on mahdollista saavuttaa kovasti töitä tekemällä ja yrittämällä periksi antamatta. Huolimatta siitä, että hän ei osannut sanaakaan Suomea vajaat 15 vuotta sitten tänne teini-ikäisenä tullessaan. 2 vuotta Suomeen tulonsa jälkeen hän kävi koulua, oli Prismassa töissä ja muutti asumaan vuokrakotiinsa. Pientäkään valituksen sanaa ei edes rivien välistä pysty löytämään. Osassa 1 edettiin Tean kahden ensimmäisen sijoitusasunnon hankintaan asti. Osassa 2 käydään läpi Tean ensiyritystä flippaajana. Tea kertoo, miksi lähti kokeilemaan flippausta, mitä kaikkea siitä oppi, miten rahoitus siihen järjestyi ja Tean tavoitteista tulevaisuudessa. Mukana on myös ajatuksia ystävä- ja kaveripiirin valinnan tärkeydestä. Loppuun sain vielä tilannepäivityksen flippauskohteeseen liittyen. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Suomen Vuokranantajat Sijoitusovi.com Vuokratuottolaskuri Tea Nguyen LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Asuntomarkkinasykli ja sen vaiheen tunnistamisvaikeus asuntosijoittajan kannalta – Blogi #234 Mitä, jos vanhan sijoitusasunnon verosuunnittelumahdollisuus poistuu? – YouTube #146 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kuukauden kirja: Marko Kaarto - "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Flatco tarjoaa kaikki jaksot kuunneltavaksi SoundCloudin kautta. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Joulutarjous 21.12.2020-3.1.2021! Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea 6 kuukautta 4,95 €/kk. 4,95 € kuukausimaksuun sisältyy 1 ilmainen äänikirja per kuukausi, jonka jälkeen 9,95 € /kk sisältäen yhden kirjan per kuukausi. Kokeilun voi lopettaa koska tahansa 6 kuukauden aikana.
Ep 130130. Tea "jostain pitää aloittaa" Nguyen Osa 1
Yksityisen vuokranantajan ja asuntosijoittajan on turha odottaa kiitosta päättäjiltä tai toimittajien enemmistöltä panoksestaan, jolla on osallistuttu rakennuttamaan kymmeniä tuhansia uusia vuokrakoteja eri puolille Suomea kasvavaa kysyntää tyydyttämään. En yhtään tiedä kuinka paljon mutta välillä tuntuu, että Suomessa on kymmeniä tuhansia yksityisten vuokranantajien vuokratulojen veroistakin palkkaansa saavia, joilla ei tunnu olevan mitään tuottavaa tai hyödyllistä tekemistä. Aikaa ja energiaa riittää viikosta ja kuukaudesta toiseen vääristelemään, populisoimaan ja valittamaan siitä, kuinka paljon pahaa yksityinen vuokranantaja onkaan viime vuosina aiheuttanut. Miten Suomeen onkin päätynyt syntymään tällainen ilkeiden päättäjien, "ei käy" -virkamiesten, klikkitoimittajien ja tahallaan väärinymmärtäjien kulttuurikerho, jossa kehutaan itseä ja haukutaan muut. Mitä, jos uudiskohdesijoitusasunnon verosuunnittelumahdollisuus poistuu? – YouTube #145 Tämän kerran vieras on hieno esimerkki siitä, kuinka asiat ovat Suomessa hyvin ja mitä täällä on mahdollista saavuttaa kovasti töitä tekemällä ja yrittämällä periksi antamatta. Huolimatta siitä, että hän ei osannut sanaakaan Suomea vajaat 15 vuotta sitten tänne teini-ikäisenä tullessaan. Kaksi vuotta Suomeen tulonsa jälkeen hän kävi koulua, oli Prismassa töissä ja muutti asumaan vuokrakotiinsa. Pientäkään valituksen sanaa ei edes rivien välistä pysty löytämään. Positiivisella mielellä kohti joulua Tean seurassa. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com. Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista: 10 kysymystä ja vastausta sijoitusasunnon vakuutuksesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Tea Nguyen LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Asuntosijoittajan pelkotilat ja niiden helpottaminen – Blogi #233 Mikä on sijoittamisen ja spekuloinnin ero? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 2 – YouTube #143 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaast. Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.
Ep 129129. Kari Hänninen 2015 feat. Jenni From the Block
Nyt palataan alkuvuoteen 2015, jolloin Jenni Witikkala haastatteli muusikko asuntosijoittaja Kari Hännistä Radio Ravun Jenni From the Block -nettiradio-ohjelmassa. Kari Hännisellä on taito saada asuntosijoittamisen konseptit kuullostamaan yksinkertaisilta, mitä ne loppujen lopuksi ovatkin. Kari selittää niitä tavalla, jossa kuulija huomaa monessa kohtaa, että noinhan se just on. Kari kulkee polun, jonka alussa nykyinen Suomen Vuokranantajien hallituksen puheenjohtaja Jouni Lehtinen neuvoi jättämään ensiasuntoon liittyneen yksiön myymisen sijaan sijoitusasunnoksi. Salkku kasvaa 17 sijoitusasuntoon ja hajautuksesta muihin omaisuuslajeihin puhutaan myös kansantajuisesti. Myös uusi kirjasuositus tuli listalle, jota voin suositella joululomalukemiseksi. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoittamisen aloittaminen ja toinen kirjoitus Rakennustyön tarkkailija Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Arnold Swarzenegger - Total Recall; Adlibris Pokkari, Adlibris E-Kirja, Audible Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email [email protected] Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Asuntosalkunrakentaja ja Asuntopehtoori yhteistyöhön – Blogi #232 Mikä on vuokratuotto-%:n laskentakaavassa viivan yläpuolella oleva termi? – YouTube #144 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perus
Ep 128128. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 2
Edellinen vieras tuli Singaporesta ja nyt siirrytään toiseen Kehä III:n ulkopuolella olevaan suurkaupunkiin eli Ouluun. Kati Taloushaukka Valjus tuli vieraaksi ja tuli yksi pisimmistä Ostan Asuntoja Podcastin haastatteluista ellei pisin. Minulla oli paljon kysyttävää ja tällä kertaa vähän epäonnistuin hiljaa pysymisessä ja innostuin juttelemaan lisää. Äiti mentorina, mies remonttikumppanina, kamera kaulalla, filosofiana kierrättäminen ja kaiken tekeminen yrittäjän vapaudella ovat kaikki tämän haastattelun kantavia teemoja. Osassa 1 juttelimme Katin kanssa ensin yrittämisestä ja neljän tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikoista, jonka jälkeen innostuin kyselemään ja juttelemaan asuntojen valokuvaamisesta. Kati sai laskelmien avulla tonnin nettotuloilla vähän yllättäen pankista lainaa ensimmäisen ja ainoan sijoitusasuntonsa ostamiseen. Yllättävää oli myös se, että aika nopeasti valkeni, ettei ajatus yhdestä sijoitusasunnosta ollut oikea vaan koko asuntosijoittaminen olikin Katin juttu. Nyt Osassa 2 käydään läpi ajatuksia ja kokemuksia, joita Kati on soveltanut, oppinut ja kehittänyt matkalla, jossa on ollut mukana nyt 11 sijoitusasunnon kokoisen salkun hankkimisessa, rahoitusneuvotteluissa, remonttien suunnittelussa ja vuokraamisessa. Huikeita tarinoita alle markkinahinnan ostamisesta ja jopa 100 %:n itse tehdyistä arvonnousuista. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen?" Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Asta Raami - Älykäs intuitio; Adlibris Pokkari, Adlibris E-Kirja * Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Daniel H. Pink - Milloin oikealla hetkellä toimimisen taito; Adlibris Nidottu, Adlibris E-Kirja, Audible (English) * Taloushaukka Blogi Rahamedia.fi:ssä Kati Valjus nettisivut Suvi Teräsniska - Joulun Henki; Spotify Kati "Taloushaukka" Valjus Instagram Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Osta ja pidä -asuntosijoittajan jälleenrahoitusongelmat – Blogi #231 Mikä on sijoittamisen ja spekuloinnin ero? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 2 – YouTube #143 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmain
Ep 127127. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1
Viime viikolla vieras tuli Singaporesta ja nyt siirrytään toiseen Kehä III:n ulkopuolella olevaan suurkaupunkiin eli Ouluun. Kati Taloushaukka Valjus tuli vieraaksi ja tuli yksi pisimmistä Ostan Asuntoja Podcastin haastatteluista ellei pisin. Minulla oli paljon kysyttävää ja tällä kertaa vähän epäonnistuin hiljaa pysymisessä ja innostuin juttelemaan lisää. Äiti mentorina, mies remonttikumppanina, kamera kaulalla, filosofiana kierrättäminen ja kaiken tekeminen yrittäjän vapaudella ovat kaikki tämän haastattelun kantavia teemoja. Juttelimme Katin kanssa ensin yrittämisestä ja neljän tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikoista, jonka jälkeen innostuin kyselemään ja juttelemaan asuntojen valokuvaamisesta. Kati sai laskelmien avulla tonnin nettotuloilla vähän yllättäen pankista lainaa ensimmäisen ja ainoan sijoitusasuntonsa ostamiseen. Yllättävää oli myös se, että aika nopeasti valkeni, ettei ajatus yhdestä sijoitusasunnosta ollut oikea vaan koko asuntosijoittaminen oli Katin juttu ja toista putkeen hankkimaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Taloushaukka Blogi Rahamedia.fi:ssä Kati Valjus nettisivut Kati Valjus Instagram Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Asuntosijoittajan koronamentaliteetti toiseen aaltoon – Blogi #230 Mitä riskejä asuntosijoittamisessa on? – YouTube #142 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.
Ep 126126. Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 2
Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaan saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaavan mukaan omista ajatuksistaan sijoittamiseen liittyen ja elämäntavastaan, jossa joogalla on tärkeä rooli. Osassa 1 ei jäänyt epäselväksi, kuinka paljon Johanna asunnoista tykkää sekä omaisuuslajina että niiden remontoimisesta arvoa luovasti. Suvin tavatessaan asunnot ovat aina keskusteluaiheena. Tässä Osassa 2 jatkamme pitkät tovit asuntosijoittamisen ympärillä. Puhumme kassavirrasta ja arvonnoususta, tunnuslukujen ja excelin tärkeydestä, huuto- ja tarjouskaupoista, asuntosijoittamisesta yrityksen kautta ja rahoituksen eroavaisuuksista sekä bulletista, balloonista ja joogasta. Nyt puhutaan sijoittamisesta, asuntosijoittamisesta ja flippaamisesta luovasti ja suurella sydämellä. Kuuntelemalla opit myös ajatuksia siitä, miten omaa tekemistä, varallisuutta ja sen kasvattamista ja turvaamista voi ajatella portfoliona, salkkuna, pitkällä tähtäimellä. Osassa 2 Johanna kertoo myös hajauttamisen merkityksestä ja miksi hän juuri nyt käyttää eniten aikaan sen parissa. Olen itse käyttänyt samaan aiheeseen lähes koko vuoden 2020 ja koin hyödylliseksi kuulla Johannan ajatuksia aiheesta. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com. Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista: 10 kysymystä ja vastausta sijoitusasunnon vakuutuksesta Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70 Karuna Capital nettisivut Johanna Lindroos LinkedIn, Instagram Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: 4 ajatusta pitkäjänteisestä seuraavalle sukupolvelle asuntosijoittamisesta – Blogi #229 Milloin myyjä voi myydä asunnon alle markkinahinnan? – YouTube #141 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan
Ep 125125. Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 1
Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaana saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaavan mukaan omista ajatuksistaan sijoittamiseen liittyen ja elämäntavastaan, jossa joogalla on tärkeä rooli. Jakson Osassa 1 ei jää epäselväksi, kuinka paljon Johanna asunnoista tykkää sekä omaisuuslajina että niiden remontoimisesta arvoa luovasti. Innostuin itse taas tästä vieraasta niin paljon, että välillä unohdin esittää kysymyksiä, etten vain keskeyttäisi hyvää juttua. Nyt puhutaan sijoittamisesta, asuntosijoittamisesta ja flippaamisesta luovasti ja suurella sydämellä. Kuuntelemalla opit myös ajatuksia siitä, miten omaa tekemistä, varallisuutta ja sen kasvattamista ja turvaamista voi ajatella portfoliona, salkkuna, pitkällä tähtäimellä. Kaipaatko tukea vaurastumisen polulle ja varmuutta asuntosijoittamiseen? 16.11.2020 alkaa seuraava "Vauras Asuntosijoittaja" -verkkovalmennus, jossa valmentajana toimii yli 15 vuoden asuntosijoittamiskokemuksella Terhi Majasalmi. Jos olet nainen, hae lisätietoa ja ilmoittaudu tästä *. Jos Terhi Majasalmi ei sattuisi olemaan tuttu, kuuntele ensin Terhin haastattelu Ostan Asuntoja Podcastissa ja palaa sitten lisätietolinkkiin. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70 Karuna Capital nettisivut Johanna Lindroos LinkedIn, Instagram Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoittamisen aloittaminen Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Kun I poistuu asuntosijoittajan ROI:sta – pikkukaupunkiyksiön case – Blogi #228 Miten toimia, ettei vuokralaisen häätöä tarvita? – YouTube #140 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmä
Ep 124124. Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 2
Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, että pääsin mukaan johonkin erikoiseen tarinaan. Mieleen tuli oman kotini täysremontti, jossa isälläni oli merkittävä panos. Pääsin tekemään remontin yhdessä isäni kanssa. Isäni ollessa vielä hyvässä kunnossa, iloitsin pääsääntöisesti omien käsieni jäljistä toki kiitollisena isälle kaikesta avusta. Nyt kun oma isäni valvoo tekemisiäni pilven reunalta, hänen asentamansa kattopellit ja nurkkalaudat, 45 m2:n terassi ja moni muu palanen muistuttaa ikuisesti yhteisistä remonttikuukausistamme. Myös kylpyhuoneen suihkun lattiasta puuttuvat kaadot muistuttavat joka päivä, miten ihmeessä pystyimme yhdessä sellaisen mokan tekemään. Tämän kaltainen arvokas lisämauste ei jää epäselväksi Esan tarinassa. Osassa 1 juttelemme koronaviruksesta, etätyöstä ja tarpeesta fyysiseen läsnäoloon. Tätä on asuntosijoittajankin syytä alkaa pohtimaan, miten asuntojen toiminnalliset tarpeet muuttuvat, vaikka korona olisi jo selätetty. Matkalla selviää myös, miten pesäpalloilija ja opettaja kiinnostui sijoittamisesta ja yrittämisestä. Osassa 2 juttu jatkuu perheen asuntosijoitusstrategiasta ja -kriteereistä ja mitä hyötyä niiden kiinnittämisestä on. Juttelemme, miten olla myyjälle tai pankille vakuuttava ja miten tehdä lemmikkiystävällisen vuokranantajan lemmikkikestävä remontti. Ja lopussa on aimo annos itsensä kehittämisestä kiinnostuneille sekä Esan soveltamia käytäntöjä että kirjoja ja muita tietolähteitä, joista asioita voi opiskella lisää. Esa on tällä hetkellä työtön muttei tekemätön. Jos korona on vienyt työpaikan tai johtanut lomautukseen, jaksosta voi saada inspiraatiota eteenpäin katsomiseen ja positiivisuuteen. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Mentaalipalloa nettisivut #rahapodi jakso 72 - 35-vuotiaana eläkkeelle feat. Harri "Nuuka" Riihimäki ja P.Ohatta BiggerPockets Podcast Roger Fisher, William L. Ury, Bruce Patton - Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving in; Adlibris Nidottu, Adlibris Pokkari, Audible * Chris Voss - Never Split the Difference; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Audible * Lars-Johan Åge - Happy-happy; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja Ostan Asuntoja Podcast #33 – Roni "asuminen on tunne" Porokara, osa 1 YouTube Premium #rahapodi jakso 214 Asuntosijoittaminen haltuun feat. Harri Huru YouTube, Nordnet Blogi / Podcast Matias "Profit & Fun" Savolainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #100 Jari Sarasvuo Areena Audio Paulo Coelho - Alkemisti; Adlibris Sidottu, Adlibris Nidottu, Adlibris Pokkari * Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla; Adlibris Sidottu * James Clear - Pura rutiinit atomeiksi; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja, Adlibris Äänikirja * Charles Duhigg - Tapojen voima; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja englanniksi, Audible englanniksi * Evernote Gary Keller, Jay Papasan – The Millionaire Real Estate Investor 2005; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible * Robert Kiyosaki - Rich Dad, Poor Dad; Adlibris Nidottu,
Ep 123123. Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 1
Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, että pääsin mukaan johonkin erikoiseen tarinaan. Mieleen tuli oman kotini täysremontti, jossa isälläni oli merkittävä panos. Pääsin tekemään remontin yhdessä isäni kanssa. Isäni ollessa vielä hyvässä kunnossa, iloitsin pääsääntöisesti omien käsieni jäljistä toki kiitollisena isälle kaikesta avusta. Nyt kun oma isäni valvoo tekemisiäni pilven reunalta, hänen asentamansa kattopellit ja nurkkalaudat, 45 m2:n terassi ja moni muu palanen muistuttaa ikuisesti yhteisistä remonttikuukausistamme. Myös kylpyhuoneen suihkun lattiasta puuttuvat kaadot muistuttavat joka päivä, miten ihmeessä pystyimme yhdessä sellaisen mokan tekemään. Tämän kaltainen arvokas lisämauste ei jää epäselväksi Esan tarinassa. Aluksi juttelemme koronaviruksesta, etätyöstä ja tarpeesta fyysiseen läsnäoloon. Tätä on asuntosijoittajankin syytä alkaa pohtimaan, miten asuntojen toiminnalliset tarpeet muuttuvat, vaikka korona olisi jo selätetty. Matkalla selviää myös, miten pesäpalloilija ja opettaja kiinnostui sijoittamisesta ja yrittämisestä. Esa on tällä hetkellä työtön muttei tekemätön. Jos korona on vienyt työpaikan tai johtanut lomautukseen, jaksosta voi saada inspiraatiota eteenpäin katsomiseen ja positiivisuuteen. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Mentaalipalloa nettisivut #rahapodi jakso 72 - 35-vuotiaana eläkkeelle feat. Harri "Nuuka" Riihimäki ja P.Ohatta BiggerPockets Podcast Roger Fisher, William L. Ury, Bruce Patton - Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving in; Adlibris Nidottu, Adlibris Pokkari, Audible * Chris Voss - Never Split the Difference; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Audible * Lars-Johan Åge - Happy-happy; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja Esa Kejonenv Opi, Vaurastu ja Opeta Blogi, LinkedIn, Twitter, Facebook, Instagram Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 Miten tuoton ja riskin suhde toimii? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 1 – YouTube #138 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään si
Ep 122122. Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 2
Asiakaspalautteiden, somekäyttäytymisen ja haastattelun pohjalta ei uskoisi, että kyseessä on 50 keltaisen kortin kuumakalle ex-ammattilaisjalkapalloilija. Marco kertoo, miten jalkapallopesti Seinäjoella ja SJK:n Raimo Sarajärvi johdattivat hänet asuntojen ja asuntosijoittamisen pariin. Osassa 1 juteltiin Marcon kanssa sukunimiin liittyvän oikeinkirjoitusproblematiikan lisäksi miten SJK seurana yritti tukea, Marcon kohdalla onnistuen, pelaajien vaurastumista peliuran jälkeistä aikaa ajatellen oliko asuntosijoittamiskokemuksesta apua LKV-tutkinnon suorittamisessa onko LKV-tutkinnon suorittamisesta ollut apua asuntosijoittamisessa ja vuokraustoiminnassa miten asuntosijoittajaura on edennyt ja kuinka ajatukset ostokohteista ovat muuttuneet vuosien varrella onko vuokravälittäjänä helpompi päästä ansioihin kiinni kuin kiinteistönvälittäjänä miten vältetään tyhjä kuukausi vuokralaisten välissä mikä on paras kanava löytää hyviä vuokralaiskandidaatteja miten asuntohakemus toimii vuonna 2020, yleis- vai yksityisnäyttö Marco perusteli myös, miksi vaihtoi tunnetusta kiinteistönvälitysketjusta silloin suht' tuntemattoman ja kasvunsa vasta aloittaneen Asuntopehtoorin palvelukseen. Tässä osassa 2 jatketaan juttua koronan vaikutuksista Pirkanmaan markkinoihin lokakuun 2020 mennessä miten verotus toimii, kun ostaa taloyhtiölainallisen asunnon omaksi kodikseen, jossa asuu yli 2 vuotta, jonka jälkeen laittaa sen vuokralle ja lopulta myy ihmetellään ja pohdiskellaan poliittisten päättäjien logiikoita käydään läpi vakuusarvojen määrittely jälleenrahoituksen yhteydessä välittäjien kauppajärjestelmätietojen avustuksella ja miten vuokratasoa voi arvioida, kun vuokravälittäjien vuokratietojärjestelmää ei ole olemassakaan Kyselin myös, mitä neuvoja Marco antaisi huippu-urheilijoille valmistautumisesta huippu-urheilijan työn jälkeiseen vaiheeseen ja miten huippu-urheilijan ura on auttanut häntä työelämässä sekä saako huippu-urheilijatyöstä työkokemusta, josta on hyötyä tavallisilla työmarkkinoilla. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Tuomas Viljamaa – Asuntosijoittajan poliittisten riskien vuosi Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #90 Robert Kiyosaki - Rich Dad, Poor Dad; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible * Asuntopehtoori Blogi Miika Vuorensola Twitter Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja * Il Posto -ravintolat Tampereella Marco Matrone LinkedIn, Twitter, Facebook, Instagram Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!" Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1 Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista "Vuokrattavuuden parantaminen asunnon yleisilmettä kohentamalla" Kaupallinen varoitus * Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Anttoni Kerkkonen ja Waltteri Hiljanen ovat kirjoittaneet muistilistaa vuokraustoiminnan kokemuksistaan. Nämä kokemukset on nyt koottu "82 vinkkiä asunnon vuokraukseen" -oppaaseen. Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Sijoitusasunnot.com myy vuosittain suuren määrän valmiiksi vuokrattuja asuntoja. Tämä opas ei kuitenkaan ole myynnissä vaan sen saa ladattua ilmaiseksi osoitteesta sijoitusasunnot.com. Sain mahdollisuuden lukea oppaan läpi ennen sen julkaisua ja löysin täydennettäväksi yhden pilkkuvirheen ja puuttuvan i-kirjaimen. Jos oma vuokraustoiminta tökkii, ota tämä laadukas opas esille ja katso sieltä ratkaisev