
Koulu Podcast
122 episodes — Page 2 of 3
Ep 7272. Pedagoginen johtaminen, mitä ja miten? - Jyrki Huusko
Vieraana tässä jaksossa on Jyrki Huusko, joka vastaa Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulujen toiminnasta ja kehittämisestä.Tässä Koulu Podcastin jaksossa käsitellään rehtorin toimenkuvaa sekä nykyhetkessä että tulevaisuuden näkökulmasta. Keskustelussa pohditaan, ovatko rehtorit tarpeeksi läsnä opettajien arjessa, vai tulisiko opettajien saada säilyttää työnsä arviointi omissa käsissään. Lisäksi tarkastellaan koulujen ulkopuolisten tahojen järjestämiä koulutuksia, joiden tavoitteena on kehittää koulujen käytäntöjä ja kulttuuria. Voiko ulkopuolinen toimija todella synnyttää kouluyhteisöön pysyviä ja parempia toimintadynamiikkoja?
Ep 7171. Koulukiusaaminen ja kiusaamisväkivalta - Riina Law
Koulukiusaaminen ja kiusaamisväkivalta koskettaa hyvin montaa lasta ja vanhempaa. Se jättää syvän jäljen, joka vaikuttaa kauas tulevaisuuteen. Miksi me kouluina ja yhteisöinä annamme sen tapahtua? Miksi me emme puutu siihen riittävästi? Mitä keinoja minulla, sinulla ja meillä olisi kiusaamisväkivallan havaitsemiseen ja ehkäisyyn? Aiheesta keskustelemassa traagisen oman kokemuksen omaava Riina Law.
Ep 7070. Ajatuksia systeemitason johtamisesta ja tulevaisuudesta - Mika Silvennoinen
Podcastimme vieraana on Mika Silvennoinen, Orimattilan sivistysjohtaja, joka on omistautunut koulutuksen ja johtamisen kehittämiselle. Mika on ollut monella eri sektorilla mukana koulutuksen kentällä, ja hänen kokemuksensa yli 25 vuoden ajalta tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman siihen, miten koulutusjärjestelmää tulisi kehittää ja mitä tulevaisuuden haasteet tuovat mukanaan. Tässä jaksossa pohdimme muun muassa seuraavia aiheita: 🎓 Koulumaailman muutos: Miten koulumaailma on muuttunut viimeisten 25 vuoden aikana? Mitä voimme oppia menneisyydestä tulevaisuuden haasteisiin valmistautumiseksi? ⚖️ Polarisaation vaikutukset: Mitä voimme tehdä polarisaatiolle? Mistä liikkeelle? 🤝 Jaettu johtajuus: Miten voimme osallistaa työyhteisöä ja yksilöitä enemmän johtajina?Mikä on kaetun johtajuuden merkitys koulumaailmassa ja miten se voidaan tuoda käytännön tasolle?💻 Teknologian rooli johtamisessa: Miten teknologia voi tukea johtajuutta muutoksessa?Liity mukaan keskusteluun ja pohdintaan, kun Mika Silvennoinen jakaa ajatuksiaan ja visioitaan siitä, miten koulutusjärjestelmää voitaisiin kehittää entistä tasa-arvoisemmaksi ja tehokkaammaksi.
Ep 6969. Digiajan haasteet - Tuomo Aro
Tässä Koulu Podcast jaksossa sukellamme kännyköiden ja sosiaalisen median vaikutuksiin opetuksessa, kasvatuksessa ja lasten kehityksessä. Pohdimme, mikä tekee digitaalisista alustoista niin koukuttavia ja tarkastelemme niiden mahdollisia haittoja, erityisesti nuoremman sukupolven osalta. Onko tämän päivän nuoriso todella ahdistuneempi kuin aiemmin, ja kuinka paljon siitä voi laittaa sosiaalisen median piikkiin? Keskustelemme mielenterveysvaikutuksista, keskittymisen haasteista digiajassa sekä siitä, kuinka vanhemmat ja opettajat voivat tukea lasten ja nuorten kasvua digitalisoituvassa maailmassa. Kuuntele jakso ja ota selvää, miten digitaalisten työkalujen haasteet voidaan kääntää oppimisen voimavaraksi.
Ep 6868. Koodausopetus - Suvi Syrjäläinen
Keskustelua koodausopetusesta, ruutuajasta ja AI-tukiopettajista. Miksi jokaisen lapsen ja nuoren tulisi oppia koodausta? Ja mitä erityisesti lasten ja nuorten olisi hyvä koodauksesta oppia minkäkin ikäisenä? Entä minkälaisia apukeinoja opettajille on saatavilla koodausopetukseen? Aiheesta keskustelemassa Kodarit-koodikoulun perustaja Suvi Syrjäläinen.
Ep 6767. Unelmointia ja tulevaisuustaitoja - Mervi Korhonen
Keskustelua oppimisesta ja johtamisesta Mervi Korhosen kanssa. Mervi toimii Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yksikön päällikkönä. Hän on intohimoinen oppimisen kehittäjä ja toimii näköalapaikalla yhdessä Suomen suurimmista koulutusorganisaatioista. Jaksossa pureudumme muun muassa seuraaviin aiheisiin:Mitä tulevaisuustaidot tarkoittavat käytännössä ja miksi ne ovat niin tärkeitä?Kuinka tulevaisuustaitoja kehitetään niin aikuisilla kuin nuorilla?Näkemyksiä ja käytännön esimerkkejä taitojen merkityksestä johtamisessa.Unelmoinnin ja uteliaisuuden merkitys johtamisessa ja oppimisessa.
Ep 6666. Kouluruoka - Marjaana Manninen (OPH)
Syö, jotta jaksat ja kasvat! Koulu Podcast jaksossa puhutaan kouluruoasta. Mikä on kouluruoan historia ja nykytila? Millainen oppimisympäristö kouluruokailun ympärille on mahdollista luoda? Kuinka ruokasuhde rakentuu kouluympäristössä? Tulisiko meidän muuttaa asenteita kouluruoan suhteen kunnioittavampaan sävyyn? Keskustelussa mukana Opetushallituksesta Marjaana Manninen.
Ep 6565. Alanvaihto vai uusi suunta elämälle - Kristina Juuso
Tervetuloa Koulu Podcastin jaksoon, jossa keskustellaan alanvaihdosta ja oman elämän suunnasta! Tämän kertaisessa jaksossa vieraana on Kristiina Juuso, joka tunnetaan myös suositusta Alanvaihtajat-podcastista. Keskustelussa käsitellään muun muassa arvojen merkitystä, itsetuntemuksen kehittämistä ja oman urapolun suunnittelua. Kristiina jakaa myös omia tarinoitaan ja kokemuksiaan siitä, miten löytää oma ammatillinen identiteetti ja tehdä rohkeita muutoksia urallaan. Kuuntele ja inspiroidu!https://linkedin.com/in/kristinajuusohttps://alanvaihtajat.com
Ep 6464. Kirkko ja koulu - Kari Kanala
Koulu Podcast avaa syyslukukauden katsomusaineisiin liittyvällä keskustelulla! Vieraana keskustelemassa on Kari Kanala, joka toimii Paavalin seurakunnan kirkkoherrana Helsingissä. Jaksossa puhumme yhdestä katsomusaineen mallista ja miltä se voisi ev.lut. kirkon näkökulmasta näyttää sekä mm. kirkon roolista sekularisoituvassa yhteiskunnassa.
Ep 6363. JärviAreena 2024 - Koponen, Kupiainen, Pelkonen & Peura
Monipuolista keskustelua koulusta kaulaa myöten järvessä. Jakso sisältää intohimoa koulun kehittämistä kohtaan sekä keskustelua muun muassa oppimisesta, kasvatuksesta, hyvinvoinnista, johtamisesta, osallisuudesta, yhteisöllisyydestä, moninaisuudesta ja teknologiasta.
Ep 6262. Lukutaito kriisissä: syitä ja ratkaisuja - Antti Aaltonen
Tässä Koulu Podcast jaksossa luodaan lukutaidon tilannekuvaa. Keskustelemme keskeisistä havainnoista nykytilanteessa, historiallisesta perspektiivistä ja lukutaidon "alamäen" alkupisteestä. Perehdymme tekijöihin, kuten PIRLS-tutkimukseen, jotka selittävät lukutaidon vaihtelua, ja pohdimme digilaitteiden vaikutusta lukutaitoon. Lisäksi tarkastelemme mm. oppilaiden sosioekonomisen taustan ja sukupuolen merkitystä sekä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten lukutaitoa.
Ep 6161. Terveiset takarivistä - Leea Lakka
Kun me ihmiset innostutaan, meitä ei pysäytä mikään. Ryhmässä tapahtuva innostus tuottaa loputonta energiaa oppimisprosessiin ja näin ollen oppiminen on mielekkäämpää. Mutta entäpä koulumaailmassa, kun oppitunnin alussa vertainen oppilas lausahtaa ääneen: "Lopeta se tryhardaaminen?" Tässä jaksossa vieraana väitöskirjatutkija Leea Lakka Helsingin yliopistosta. Käymme dialogia siitä, kuinka ja miten sosiokulttuurinen dynamiikka vaikuttaa ryhmään. Tuleeko opettajan puuttua tähän, ja millä tavalla? Mitä tarkoittaa, kun oppilas hakeutuu luokan takariviin yksittäisen oppilaan mutta myös koulun kannalta? Keskustelemme myös, onko suomalainen sisu sittenkin kulttuurin kautta opittu asia vai sisäsyntyistä, ja pitäisikö meidän ottaa koulussa sisun opettaminen vahvemmin osaksi koulussa tapahtuvaa oppimista.
Ep 6060. Ennaltaehkäisevän lastensuojelun ytimessä - Jonna Laitinen
Tässä Koulu Podcastin jaksossa saamme ainutlaatuisen ikkunan kurkistaa, miten lapset ja nuoret voivat sekä millaiset erilaiset haasteet kuormittavat aikuisia vanhempina. Keskustelemme SOS-lapsikylän ehkäisevän työn päällikön Jonna Laitisen kanssa siitä, millaisia yhteydenottoja he saavat lapsilta, nuorilta ja vanhemmilta. Jakso avaa myös, millaisia trendejä yhteydenottojen sisällöissä on havaittu viime vuosina ja miten vakavat tapaukset käsitellään.
Ep 5959. Yhteisöllinen jakaminen opettajilta opettajille - Saara Mälkönen
Saara Mälkönen halusi paikan, jossa opettajat voivat positiivisesti myönteisellä tavalla innostaa ja kannustaa toisiaan opettajuuteen. Niin syntyi Alakoulun aarreaitta, kaikkien opettajien yhteinen yhteisö, jossa on mahdollista jakaa omia opetusideoita ja -materiaaleja sekä inspiroitua toisten opettajien jakamista vinkeistä ja työkaluista. Kuuntele Alakoulun aarreaitan syntytarina sekä Saaran ajatuksia omasta opettajuudestaan.
Ep 5858. Erilaiset oppijat - Riikka Marttinen
Tässä jaksossa syvennymme oppimisen haasteisiin yhdessä Erilaisten oppijoiden liiton erityisasiantuntija Riikka Marttisen kanssa ja tutkimme, miten opettajat voivat tunnistaa ja tukea erilaisia oppijoita. Keskustelemme siitä, miten rakentaa inklusiivinen oppimisympäristö ja millaisia käytäntöjä opettajat voivat hyödyntää tukemaan kaikkia oppilaita. Lisäksi pohdimme miten yhteistyöllä voidaan parantaa oppimiskokemuksia. Kuuntele nyt, niin saat konkreettisia vinkkejä ja inspiraatiota!
Ep 5757. Näkökulmia tämän päivän yliopisto-opiskeluun - Johannes Laakio
Millaista on opiskelu yliopistossa: suuria luentosaleja vai pieniä luokkia ja parityöskentelyä? Tapahtuuko opettajaksi kasvaminen hakemalla itsenäisesti tietoa ja rakentamalla sitä kautta omaa identiteettiä, vai onko suurin taito osata aikatauluttaa arkea? Tuleeko tilanteita, että arvosana ja osaaminen annetaan ryhmälle, mutta opiskelija itse ei saa todenmukaista palautetta omasta osaamisestaan? Osaamisen ja oppimisen mittaamisen näkökulmasta: mitä hyötyjä ja haittoja on, mikäli opetusta rakennetaan vahvasti ryhmätyöskentelyn kautta, kun mietitään erityisesti taitoja ja taitoainetta.Lisäksi puhumme opettajuuden rakentumisesta sekä opettajan että kasvatuksen näkökulmasta. Onko merkitystä sillä, millaisilla eväillä aloittaa oman opettajuuden rakentamisen?
Ep 5656. Kotitaloustiedettä ja elinikäistä oppimista - Johannes Laakio
Jaksossa puhutaan arjen muutoksesta ja kotitaloustieteestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Johannes Laakio, Kotitaloustieteen opiskelija Helsingin Yliopistosta, kertoo meille, mikä sai hänet valitsemaan perhe-elämän ja vakituisen työn rinnalle täysipäiväisen opiskelun. Kuulemme, miten tämä päätös vaikuttaa arjen rutiineihin ja sekvensseihin.Tämä keskustelu on myös avaus keskusteluun kotitaloustieteen merkityksestä yhteiskunnassamme. Keskustelemme siitä, millainen jalanjälki kotitalousopetuksella on kuluttajaidentiteettien muodostumiseen ja miten opetusta ja eri ilmiöitä tulisi havainnollistaa eri-ikäisille oppilaille.Lisäksi pohdimme, mitä valmiuksia kotitaloustieteen opinnot tarjoavat opettajaopiskelijoille työelämää varten. Onko tarpeen harrastaa tai hankkia lisää käytännön kokemusta ennen kotitalousluokkaan astumista? Ja mikä rooli kestävän kehityksen ja ekologisten arvojen omaksumisella on tässä kaikessa?Liity mukaan keskusteluun, kun tutkimme näitä kiehtovia kysymyksiä ja ymmärrämme paremmin kotitaloustieteen roolia nykypäivän yhteiskunnassa.
Ep 5555. Tiina Perämäki - Toiminnallinen oppiminen
Tiina Perämäki on inspiroinut tuhansia opettajia hyödyntämään toiminnallisuutta osana opetusta ja oppimista. Tässä Koulu Podcast -jaksossa mennään aivan alkulähteille ja kuullaan Tiinan toiminnallisten syntytarina. Lisäksi keskustellaan konkreettisella tasolla, mitä toiminnallinen oppiminen on ja miten se hyödyttää lapsia oppimisessa ja opettajia opetustyössä.
Ep 5454. Markku Pelkonen osa 2 - Merkityksen metsästäjät: Identiteetti ja arvot nykymaailmassa
Jaksossa keskustellaan Markku Pelkosen kanssa siitä, miten nykymaailmassa voisi löytää merkitystä ja miten identiteetti rakentuu. Jaksossa käsitellään mm. työn ja identiteetin suhdetta, erityisesti kutsumusammattien merkitystä. Pohditaan myös yhteisöjen vaikutusta identiteettiimme ja miten tavoitteet ja arvot linkittyvät merkityksellisyyteen ja henkilökohtaiseen kehitykseen.Lopuksi pohdimme itsensä johtamisen tärkeyttä sekä työssä että vapaa-ajalla, ja miten yksilön tulisi päivittää näkemyksiään ja tavoitteitaan elämän eri vaiheissa.
Ep 5353. Jani Toivola osa 2 - Inhimilliset kohtaamiset moninaistuvassa maailmassa
Mitä vaikutuksia koulujen henkilöstörakenteen moninaistumisella voisi olla oppilasaineksen moninaistuessa? Koulu Podcastissa keskustelemme Jani Toivolan kanssa siitä, kuinka hyödyntää henkilöstön osaamista ja omia monipuolisia kokemusta tehokkaasti muutosjohtamisessa, sekä kuinka luoda kestäviä muutoksia pinnallisten muutosten sijaan. Lisäksi pohdimme, miksi epäonnistumisten opettaminen on avainasemassa oppilaiden ja opettajien kehityksessä, ja miten voimme luoda rehellisen ja avoimen ilmapiirin oppimisen tueksi.
Ep 5252. Jani Toivola osa 1 - Ainoa luokkahuoneessa
Koulu Podcast jakson vieraana on näyttelijä, kirjailija sekä Suomen ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja Jani Toivola. Jakson vierailevana isäntänä toimii Ali Kupiainen.Jaksossa keskustellaan lapsuuden ja nuoruuden moninaisuudesta kouluympäristössä. Kun millaista on olla ainoa erilainen luokkahuoneessa ja miten se vaikuttaa oppimiseen ja koulukokemukseen. Lisäksi keskustellaan, miten kasvuyhteisöt voivat tukea ja juhlistaa moninaisuutta sekä pohditaan onko tarvetta muuttaa opettajien koulutusta vastaamaan nykyajan moninaisuuden tarpeita ja muutosta.
Ep 5151. Juha-Pekka Lehmus - Tiedolla johtaminen
Miten koulujen kehittymistä voidaan johtaa tiedon avulla kaupunkien ja kuntien tasolla? Miltä koulumaailma tänään näyttää sivistysjohdon näkökulmasta? Mitkä ovat suomalaisten koulujen vahvuudet ja tukevat kivijalat, jotka takaavat hyviä tuloksia niin oppimisessa kuin hyvinvoinnissa? Entä miten peruskoulua pitäisi remontoida tulevaisuudessa? Koulu Podcastissa aiheista keskustelemassa Lohjan kaupungin sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus.
Ep 5050. Jaakko Kaartinen - Osallisuus ja yhteisöllisyys
Jakson vieraana on taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jaakko Kaartinen. Tässä jaksossa keskustelemme mm. lapsien ja nuorten tulevaisuuden näkymistä, osallisuudesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, etsivästä nuorisotyöstä ja millä tavalla lapsia ja nuoria voitaisiin pitää mukana ja kytkeä takaisin yhteiskuntaan.

Ep 4949. Kia Raevaara - Lukututor ja lasten lukuinto
Lukututoreiden tavoitteena on edistää lasten lukuintoa ja -taitoa. He toimivat opettajien tukena ja auttavat lapsia esimerkiksi oikean kokoisen kirjan löytämisessä. Keskustelemme Kia Raevaaran kanssa lukututor-toiminnan organisoimisesta, lukututoreiden työnkuvasta sekä siitä, miten he konkreettisesti auttavat lapsia löytämään lukuintoa.

Ep 4848. Jenni, Sari ja Aino - Tiedekasvatus
Koulu Podcast jaksossa keskustelemme Kide Science perustajien tohtori Jenni Vartiaisen, Sari Hurme-Mehtälän ja Aino Kurosen kanssa tiedekasvatuksesta. Mitä STEAM tarkoittaa ja mikä se kirjainyhdistelmän A oikein on? Miten tutkimuspohjaisuus näkyy leikillisessä tiedekasvatusmallissa? Mitkä ovat tärkeitä taitoja tulevaisuuden työelämän kannalta?

Ep 4747. Markku Pelkonen - Jatkuva oppiminen ja tulevaisuustaidot
Miksi oppimismotivaatio laskee, vaikka elämme jatkuvan oppimisen kulta-aikaa? Koulu Podcastissa pohdimme, mistä motivaatio syntyy ja miten voimme ylläpitää kiinnostusta oppimiseen. Growth mindset on avain jatkuvaan oppimiseen. Miten voimme pitää mielemme avoimena uudelle ja samalla unohtaa vanhentuneet ajatusmallit? Kasvumyönteisyys on elämäntaito, joka auttaa meitä sopeutumaan muutoksiin. Kuinka voimme kasvaa ja oppia yhdessä? Elämäntaidot ja tulevaisuustaidot ovat avainasemassa. Miten voimme opettaa niitä sekä koulussa että kotona? Mitkä ovat ne taidot, joita meidän kaikkien tulisi kehittää tietoisesti?

Ep 4646. Meri-Maaria Kivekäs - Itseohjautuvaan työskentelyyn opettaminen
Meri-Maaria Kivekäs on opettanut itseohjautuvaa työskentelyä niin lukiolaisille kuin alakoululaisille. Keskustelemme hänen kanssaan siitä, miten itseohjautuvuutta opetetaan luomalla ensin vahva perusta sitä tukevia taitoja, jonka jälkeen voidaan asteittain opettaa itseohjautuvaa työskentelyä. Tämä keskustelu sisältää paljon konkreettisia esimerkkejä opettajille höydynnettäväksi.

Ep 4545. Juhani Räsänen osa 3 - Valinnan teoria ja todellisuusterapia
Ihminen tekee päivittäin lukuisia valintoja, joilla on merkittäviä haitallisia tai hyödyllisiä vaikutuksia elämään ja sen laatuun. Siitä huolimatta valintojen tekemistä ei erikseen opeteta koulussa. Juhani Räsänen -trilogian viimeisessä osassa käsittelemme valinnan teoriaa ja todellisuusterapiaa, joita Juhanin mukaan tulisi hyödyntään nykyistä huomattavasti laajemmin yhteiskuntamme kasvuyhteisöissä ja inhimillisissä organisaatioissa. ”Jos vahvuuspedagogiikka kytketään voimaantumisen teorian ja valinnan teorian tarjoamiin löydöksiin sekä todellisuusterapiaan, silloin olemme sellaisen asian ytimessä, joka ratkoo ongelmia.”

Ep 4444. Juhani Räsänen osa 2 - Koulu inhimillisenä kasvuyhteisönä
Juhani Räsäsen mukaan koulujen, kotien ja työpaikkojen tulisi kaikkien olla kasvuyhteisöjä. Keskustelemme elävöittävistä suhdetavoista, sisäisen motivaation huomioimisen tärkeydestä, vuorovaikutuksen laadun arvioinnista ja ulkoisen kontrollin tuhovaikutuksesta sekä oppilaiden arvioinnissa että inhimillisissä organisaatioissa.

Ep 4343. Juhani Räsänen osa 1 - Joustava koulujärjestelmä
Joustava koulujärjestelmä sekä Syvien vahvuuksien koulu ovat keskustelumme keskiössä Juhani Räsäsen kanssa. Juhanin kuvailemassa joustavassa koulujärjestelmässä formaali, non-formaali ja informaali oppiminen lähentyvät toisiaan. Keskustelemme myös Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattoreista, eli vahvuusajatteluun perustuvasta koulun arviointityökalusta, jonka avulla pystytään selvittämään, missä vahvuuspedagogisessa kulttuurissa koulu toimii.

Ep 4242. Jenni Korte - Yrittäjyyskasvatus, yök vai jee?
Yrittäjyys, yök! Näin tuumasi Koulu Podcast #tarkkis vieras Jenni Korte (ja myös haastattelija Pekka Peura) siinä vaiheessa opettajanuraa, kun hän ei ollut vielä tutustunut yrittäjyyskasvatukseen. Ajauduttuaan vahingossa sen pariin, hänen silmänsä avautuivat ja mieli muuttui täysin. Yrittäjyyskasvatus on parhaimmillaan hyvin oppilas- ja opiskelijalähtöistä, heille merkityksellistä ja heitä aktivoivaa toimintaa. Keskustelemme yrittäjyyskasvatuksesta erityisesti yhteisopettajuuden ja tiimioppimisen näkökulmista.

Ep 4141. Joonas Merikko - Itsesäätely teknologian tukemana ja Annie Advisor
Keskustelemme tohtori Joonas Merikon kanssa teknologian hyödyntämisestä oppimisen itsesäätelyn tukena. Milloin teknologia toimii oppimisen itsesäätelyn tukena ja milloin me ennemminkin ulkoistamme itsesäätelyn teknologialle? Mikäli liikaa käytämme teknologiaa, rapautuuko oma kyky säädellä toimintaa? Ja pitäisikö itsesäätelyn kehittyminen olla ylipäätään yhtenä tavoitteena opetuksessa? Entä mikä on Annie Advisor?

Ep 4040. Jouni Kangasniemi - Koulutusvienti ja -tuonti
Jouni Kangasniemi työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä kansainvälisten asiain sihteeristössä. Jounin kanssa keskustelemme koulutusviennistä ja siitä, mitkä ovat suomalaisen koulujärjestelmän helmiä, joita olisi mahdollista ottaa käyttöön myös muissa maissa. Entä mitä me Suomessa voisimme oppia muista maista? Keskustelmme myös Jounin kokemuksista ja näkemyksistä EdTechin ympärille opettajien kehittämistä yrityksistä ja niiden menestyksen edellytyksistä.

Ep 3939. Ali Kupiainen osa 2 - Ostrakismi koulumaailmassa
Kotitalousopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Ali Kupiainen kertoo omasta monipuolisesta opintopolustaan. Keskustelemme myös vakavammista aiheista, kuten ostrakismista, syrjinnästä ja uusavuttomuudesta.

Ep 3838. Ali Kupiainen osa 1 - Syrjäytymisen ensiaskeleet
”Kun oppilasaines moninaistuu, sen pitäisi näkyä myös henkilöstössä.”Työelämästä aikuisiällä opettajaopiskelijaksi siirtynyt Ali Kupiainen ammentaa näkemystä omasta rikkaasta kulttuuritaustasta sekä omista kokemuksistaan vähemmistöön ja heikompaan sosioekonomiseen asemaan kuulumisesta. Keskustelemme Alin omista kokemuksista sekä muun muassa tarinoiden ja narratiivien vaikutuksista ihmisen kasvamisessa. Entä mitkä ovat syrjäytymisen ensiaskeleet?

Ep 3737. Jukka Kalliolehto - AIHackEd ja tekoäly oppimisessa
Jukka Kalliolehto vetää opetustyönsä ohella OPH-rahoitteista AIHackEd-hanketta Lahdessa. Hankkeessa kehitetään sparrattua tekoälybottia oppimisen tueksi. Koulu Podcastissa keskustelemme Jukan kanssa tekoälyn hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa. Keskustelemme myös jaksomuotoisen lukion rakenteiden luomista haasteista pitkäjänteisen oppimisen näkökulmasta.
Ep 3636. Henrik Dettmann ja Hanna Poskiparta - Toimivan tiimin rakentaminen
”Jos lapsi haluaa mennä aamulla kouluun, niin silloin meillä on kaikki hyvin.”Millaisista aineksista hyvin toimiva tiimi rakentuu? Miten luoda tiimi, jossa jokainen voi olla aito oma itsensä toisia kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla? Miten johtajan oma ihmiskäsitys ja tiimin yhteiset arvot vaikuttavat tiimiin? Tiimin rakentamisesta Koulu Podcastissa omaa syvällistä tietoaan jakamassa työpsykologi Hanna Poskiparta ja koripallovalmentaja Henrik Dettmann.

Ep 3535. Niina Fernström - Niinaopena opetusmateriaalien maailmassa
Niinaopena opetusmateriaalien Instagram-sometilillä on jo yli 14 000 seuraajaa - opettajien itse tehdyille ja jaetuille opetusmateriaaleille on siis kysyntää! Koulu Podcast #tarkkis vieraana on luokanopettaja Niina Fernström. Mikä sai Niinan alun perin tuottamaan materiaalia kaikille jaettavaksi? Miten oman opetustyön ohella motivoituu tekemään materiaalia muillekin? Keskustelemme jaksossa myös yleisesti opetusmateriaaleista Suomessa.

Ep 3434. Filip Bovin - Vapaus synnyttää oppimisen riemua
”Halusin luoda hyvinvointikeskuksen, jossa nuoret opiskelevat, tekevät työtä ja koko ajan kehittyvät kohti omia unelmiaan.”Filip Bovin tekee suurella sydämellä työtä nuorten kasvamisen ja oppimisen eteen. Hänellä on kokemusta niin sosiaalityöstä, opettamisesta että opetusalan yrityksien perustamisesta. Lisäksi hän on itse maahanmuuttaja ja kokenut sekä kulttuurishokin että rasismia muuttaessaan lapsena Suomeen. Oman kokemuksensa kautta hän ammentaa voimaa ja näkemystä puolustaa ja tukea heikommassa asemassa olevia nuoria. Kuuntele Filipin tarina Koulu Podcastista.

Ep 3333. Petra Larvus - Skididialogi
”Kuuntele, älä luo ratkaisuja etukäteen!”Miten lisätä lasten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnallisesti? Miten saada lapsille omakohtaisia kokemuksia, että heitä aidosti kuullaan? Ja miten viedä tämä toiminta kunnan tai kaupungin rakenteisiin? Koulu Podcast #tarkkis vieraana Petra Larvus, jonka kanssa keskustelemme Lahden kaupungissa kehitetystä Skididialogista.

Ep 3232. Sini Uotila ja Satu Paukku - Kouluvalmentajat
Koulussa ei voi olla ikinä liikaa välittäviä aikuisia! Miten kouluvalmentajat auttavat nuorten voimaan paremmin ja sitoutumaan kouluyhteisöön? Mitä kouluvalmentaja tekee ja millaisissa tilanteissa he nuoria kohtaavat? Keskustelimme kahden Kirkkonummelaisen kouluvalmentajan, Sini Uotilan ja Satu Paukun, kanssa kouluvalmentajien tärkeästä työstä. Kouluvalmentajat ovat uusi ammattiryhmä kouluissa, ja heillä on mahdollisuus tarttua nuorten haasteisiin ennakoivasti ja sellaisissa tilanteissa, joissa muut koulun aikuiset eivät välttämättä pääse. Jaksossa Sini ja Satu antavat vinkkejä kaikille lasten ja nuorten parissa työskenteleville aikuisille lasten ja nuorten kohtaamiseen.

Ep 3131. Virpi Roine - Osallisuus, kohtaaminen ja Kunskapsskolan
Erityisopettaja Virpi Roine kävi tutustumassa Kunskapsskolaniin. Heidän kouluissaan panostetaan vahvasti oppilaiden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja opettajien väliseen tiiviiseen yhteistyöhön. Lisäksi oppilaat saavat itse vaikuttaa omien opintojensa painotuksiin ja tavoitteisiin. Miten siellä on käytännössä järjestetty opettajien välinen yhteistyö ja oppilaiden ohjaus? Mitä hyötyä on siitä, että opettajat suunnittelevat ja järjestävät opetustaan yhdessä? Mitä hyötyä on puolestaan siitä, että jokainen opettaja osallistuu oppilaiden ohjaamiseen ja että jokainen oppilas saa henkilökohtaista ohjausta joka viikko? Näistä asioista keskustelemme Virpin kanssa Koulu Podcastissa.

Ep 3030. Stina Akola - Hyvinvoiva opettaja
Mistä voi tunnistaa kun omat voimavarat alkavat loppua? Miten jokainen voisi lisätä omaa hyvinvointiaan kasvatusalan työssä? Koulu Podcast #tarkkis vieraana työnohjaaja, kouluttaja ja entinen erityisopettaja Stina Akola. Keskustelussa Stina kertoo mm. miltä koulun arki näyttää entisen erityisopettajan silmin työnohjaajana ja valmentajana.

Ep 2929. Mia-Stiina Heikkala - EdTech ja Helsinki Education Hub
Miten oppimiseen ja oppimisteknologioihin liittyvää yrittäjyyttä tuetaan Suomessa? Miten Suomen hyvää maabrändiä pedagogiikassa ja opettajankoulutuksessa onnistutaan hyödyntämään kansainvälisesti? Miten Helsinki Education Hub auttaa kaikenlaisia oppimisen ja yrittäjyyden yhdistäviä ihmisiä eteenpäin heidän ideansa tai palvelunsa kanssa? Aiheista keskustelemassa Koulu Podcast #tarkkis vieraana Helsinki Education Hub:n perustaja ja johtaja Mia-Stiina Heikkala.
Ep 2828. Emilia Miettinen ja Juha Pietiläinen - Sivistys ja kirjallisuus
Mitä on sivistys? Miten taataan, että sivistys voi kukoistaa jokaisessa ihmisessä? Entä mitkä ovat sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkit? Koulu Podcastin jaksossa 28 keskustellaan sivistyksestä ja siihen vahvasti kytköksissä olevasta kirjallisuudesta. Keskustelemassa ovat Terra Cognita -kustantaja ja tietokirjojen suomentaja Juha Pietiläinen sekä Voima-lehden päätoimittaja Emilia Miettinen.

Ep 2727. Antti Karkiainen - Opettajan polulta uusiin seikkailuihin
Miltä tuntuu lähteä opettajan ammatista töihin koulumaailman ulkopuolelle? Miltä koulumaailma näyttää ulkopuolelta entisen luokanopettajan silmin? Mitkä olivat suurimmat erot koulumaailmassa ja yritysmaailmassa työskentelyn välillä? Koulu Podcast #tarkkis vieraana entinen luokanopettaja ja nykyään Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:ssä asiantuntijana työskentelevä Antti Karkiainen. Keskustelussa nousee esiin myös niitä syitä, miksi lähteä kokeilemaan työtä opettajana koulumaailman ulkopuolelle ja toisaalta vinkkejä niille, jotka asiaa tällä hetkellä itse pohtivat.

Ep 2626. Martti Hellström - Koti, kylä, koulu ja yhteisöllisyys
Miten lisätä yhteisöllisyyttä kodin, kylä ja koulun välillä? Onko luottamuksen kulttuuri koulussa hiipunut ja byrokratia lisääntynyt? Mikä on koulun perustehtävä? Ja minkälaiset koulut pärjäävät paremmin kuin ennusteet? Koulu Podcast #tarkkis vieraana kasvatustieteen tohtori, opetusneuvos ja suuri koulukeskustelija Martti Hellström. Keskustelemme koulusta ja yhteisöllisyydestä laajasti ja syvällisesti. Lisäksi juttelemme siitä, miten Martti Hellströmistä tuli Martti Hellström.

Ep 2525. Heikki Rusama - Oppimateriaaleja opettajilta opettajille
Koulu Podcast #tarkkis vieraana luokanopettajataustainen Heikki Rusama, joka pyrkii tukemaan opettajien työtä Freeed:n toimitusjohtajana. Freeed on Suomen suurin opettajayhteisö, jossa opettajat jakavat omia oppimateriaalejaan ja opetusvinkkejään toisilleen.

Ep 2424. Laura Jääskeläinen - Ryhmäyttäminen lisää hyvinvointia
Koulu Podcast #tarkkis vieraana ryhmäyttämisen asiantuntija, opettaja Laura Jääskeläinen. Laura jakaa ymmärrystään, tietouttaan ja käytännön vinkkejään ryhmäyttämisestä. Lisäksi keskustelemme ihmisen sosiaalisista tarpeista sekä ryhmään ja tunteisiin liittyvistä tarpeista, jotka huomioimalla hyvinvoinnin lisäksi myös oppimisen edellytyksen paranevat.
Ep 2323. Tuomas Kurttila ja Marjo Hannukkala - Hyvinvointitaidot rakentuvat yhteisöissä
MIELI ry:n strategiajohtaja Marjo Hannukkala ja Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila keskustelevat vanhempien, varhaiskasvatuksen ja koulun rooleista lapsen hyvinvoinnin rakentumisessa. Mielenterveystaidot, kuten tunne-, tietoisuus- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät meillä kaikilla läpi elämän. Mutta kenellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että saatavilla oleva tutkittu tieto sekä olemassa oleva osaaminen johtaisivat nykyistä laajemmin lisääntyvään mielen hyvinvointiin? Ja mikä on kohtaamisen ja leikin merkitys tässä kaikessa?