PLAY PODCASTS
Urheiluseurojen Sisäpiirissä

Urheiluseurojen Sisäpiirissä

51 episodes — Page 1 of 2

S2 Ep 15Mestis toimii kasvualustana nuorille mediaosaajille

Mestis tunnustetaan laajalti erinomaisena kasvualustana nuorille jääkiekkoilijoille, mutta harvoin muistetaan mainita, että sarja toimii hyvänä kasvualustana myös mediaosaajille. Esimerkiksi Imatran Ketterän mediatiimissä ikäjakauma on 15-18 vuotta. Tästä aiheesta kanssamme ovatkin keskustelemassa Ketterän mediavastaava Tomi Sillanvuo, selostaja Juho Kokko sekä valokuvaaja Aaro Nuoramo.

Dec 2, 201917 min

S2 Ep 14Jääkiekkovedonlyönti ja Veikkauksen rooli jääkiekossa

Mediassa on paljon keskusteltu Veikkauksen roolista ja esitetty sen roolin pienentämista sekä vedonlyönnin vapauttamista. Koska asioissa on aina kaksi puolta, niin kutsuimme Veikkauksen kansainvälisten toimintojen johtajan Jari Vähäsen keskustelemaan kanssamme Veikkauksesta ja urheiluvedonlyönnistä.

Nov 25, 201916 min

S2 Ep 13Epäoikeudenmukaisuus pilaa junioreiden harjoittelumotivaation

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -juontaja Tero Auvinen kirjoitti Iltalehteen suostun blogin epäoikeudenmukaisuudesta junioriurheilussa. Tältä pohjalta pyysimme junioreiden vanhemmilta konkreettisia esimerkkejä näistä tapauksista, joita jaksossa on puimassa Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen.

Nov 18, 201918 min

S2 Ep 12Jääkiekon CHL on vaivihkaa saanut tuulta purjeisiinsa

Jääkiekon CHL:n pudotuspelit käynnistyvät 12.11. ja mukana olleista neljästä suomalaisjoukkueesta vain Tappara jatkaa sarjassa mukana. Millainen sarja CHL on ja miten isoista rahapalkkioista siinä pelataan? Sarjan slovakialaisjoukkueen hyökkääjä Joona Jääskeläinen avaa sitä, kuinka merkittävästä sarjasta on kyse.

Nov 11, 201919 min

S2 Ep 11Jokereiden mystinen maalivahti Janis Kalnins

Mikä on miehiään lokakuussa KHL:n viikon parhaaksi maalivahdiksi valittu Janis Kalnins? Kuuntele Urheiluseurojen sisäpiirissä -jaksosta mielenkiintoinen henkilökuva latvialaismaalivahdista.

Nov 4, 201918 min

S2 Ep 10Leijonapolku apuna huippujen tuotannossa

Leijonapolku on 2010-luvulla tuottanut useita huippupelaajia NHL:ään ja Leijonat ovat saavuttaneet menestystä sekä aikuisissa että nuorissa. Mikä mystinen Leijonapolku on, ja millaista siinä on olla mukana? Aiheesta jaksossa ovat keskustelemassa U16 päävalmentaja Mika Marttila sekä U16 pelaaja Otto Hokkanen

Oct 28, 201920 min

S2 Ep 9Mitä jääkiekkoilijoiden vapaa-ajalla tapahtuu?

Fanit näkevät pelaajat kentällä, mutta harva tietää mitä pelaajien vapaa-aikaan kuuluu. Tässä jaksossa Jesse Joensuu ja Antti Pihlström vievät kuulijat Jokerien pelaajien sisäpiiriin. Lisäksi jaksossa listataan jääkiekkomaailmassa olevia muiden lajien talentteja.

Oct 14, 201923 min

S2 Ep 8Jääkiekkoluistelun uusimmat trendit

Mikä tekee Kaapo Kakosta niin hyvän luistelijan, ja miten luistelu on muuttunut NHL:ssä viime vuosina? Näihin kysymyksiin ja moneen muuhun saa vastauksen tässä Urheiluseurojen Sisäpiirissä -jaksossa, jossa vieraana on luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahti.

Oct 7, 201917 min

S2 Ep 7Mitä Liigan ensimmäiset kierrokset ovat antaneet?

Liiga on antanut ensivaikutelmansa meille. Kannattaako näitä treffejä jatkaa? Urheiluseurojen sisäpiirissä -ohjelmassa vieraana on Jatkoaika.comin päätoimittaja Antti Pärnänen. Pyöreän pöydän ääressä keskustellaan mm. kuka on tämän kauden Kaapo Kakko, nimekkäiden pelaajien törttöilystä, optimismista Ilvestä ja Puljua kohtaan sekä laitetaan syyskauden veikkaukset pystyyn.

Sep 30, 201922 min

S2 Ep 6Mestiksen kausiennakko

Kaudella 2018-2019 Jääkiekkoliitto panosti Mestiksen kehittämiseen ja se näkyikin heti sarjan piristymisenä. Miten tätä nostetta tullaan tällä kaudella jatkamaan? Urheiluseurojen sisäpiirissä -podcastissa aiheesta keskustelemassa on Jääkiekkoliitosta Mestiksen johtaja Olli Aro.

Sep 23, 201916 min

S2 Ep 5Kuinka kehittää maalintekoa ja laukausta

Jääkiekko on maalintekopeli, jossa hyvät maalintekijät nousevat arvoon arvaamattomaan. Kuinka siis tulla paremmaksi maalintekijäksi? Aiheesta ovat keskustelemassa treenikeskus Hockey Basen Head Coach Jami Matilainen sekä Suomen U20 maalivahti Kari Piiroinen, joka pelaa toista kautta Kanadassa.

Sep 16, 201923 min

S2 Ep 4Liigan kausiennakko

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -jaksossa ennakoidaan Suomen mestarijoukkue HPK:n apuvalmentaja Timo "Tumba" Turusen kanssa tulevaa Liiga-kautta ja saadaan samalla sisäpiirin tietoa HPK:n valmistautumisesta mestaruuden puolustamiskauteen.

Sep 9, 201921 min

S2 Ep 3Jokerien ja KHL:n kausiennakko

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -ohjelmassa haastattelussa on Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki, jonka kanssa ennakoidaan tulevaa KHL-kautta ja keskustellaan Jokeri-näkökulmasta tulevasta kaudesta.

Sep 2, 201916 min

S2 Ep 2Jokerien uusi omistus ja johto

Kesällä saimme lukea Jokerien uusista omistajajärjestelyistä, jotka herättivät mediassa paljon keskustelua. Saimmekin uuden pääomistajan eli Jari Kurrin sekä uuden toimitusjohtajan Eveliina Mikkolan avaamaan Jokerien tulevaisuuden näkymiä.

Aug 26, 201916 min

S2 Ep 1Liigan ja Leijonien kausikick-off

Kausi 2018-19 oli suomalaisen kiekon menestystarina, joten odotukset uuteen kauteen ovat kovat. Tulevasta kaudesta ovat keskustelemassa Jääkiekkoliitosta Lassi Rönkkönen sekä Liigasta Juha Kuosa, jotka molemmat vastaavat organisaatioidensa myynnistä ja markkinoinnista.

Aug 19, 201917 min

S1 Ep 36Rullakiekon SM-mitalit ratkotaan kesäkuussa

Rullakiekko on laji, jossa samassa kaukalossa ja joukkueissa pelaavat NHL-, Liiga- kuin harrastepelaajat. Lajista mukana ovat Pahalammen GM Jussi Puuska sekä pelaajat Jimi Palanto ja Waltteri Selimgerei.

May 27, 201917 min

S1 Ep 35Street Hockey valtaa kesällä kaupungit

Vuodesta 2004 on Suomessa pelattu Street Hockey SM-kiertuetta, joka on kasvanut isoksi valtakunnalliseksi tapahtumaksi. Vieraana jaksossa ovat ST hockeyn promoottori Tedy Salutskij sekä Oulun Jokerien pj Kalle Korhonen.

May 20, 201922 min

S1 Ep 34Jääkiekon TV-tuotanto

Jääkiekon TV-tuotannosta ja tuotannon haasteista sekä onnistumista ovat keskustelemassa Telialta Olli-Pekka Takanen sekä Viasatilta Antti Mäkinen.

May 13, 201919 min

S1 Ep 33Jääkiekon MM-kisaennakko

Yksi vuoden kohokohdista on taas käsillä eli jääkiekon MM-kisat. Vieraina Urheiluseurojen sisäpiirissä -jaksossa ovat kisoja ennakoimassa Jatkoaika.comin päätoimittaja Antti Pärnänen sekä erikoishaastattelussa Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen.

May 6, 201922 min

S1 Ep 32Jokereiden kausiyhteenveto

Jokereiden viimeisestä pelistä on kulunut noin kaksi kuukautta, joten nyt on hyvä aika vetää yhteen päättynyt kausi. Menneestä kaudesta ja tulevaisuudesta keskustelemassa ovat Lauri Marjamäki sekä Viasatin jääkiekkoasiantuntija Antti-Jussi Niemi.

Apr 29, 201914 min

S1 Ep 31Liigan tulikuumat finaalit

Liigan finaalit käynnistyivät 20.4. Odotettavissa on taas kiihkeää kamppailemista niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Totutusta poiketen tällä kertaa vastakkain eivät ole Kärpät ja Tappara, mutta silti heidän faneiltaan saa hyvää osviittaa finaalitunnelmaan.

Apr 22, 201917 min

S1 Ep 30Pikkuleijonat MM-kisoissa

Suomi lähtee puolustavana mestarina jääkiekon U18 MM-kisoihin. Kisoja ovat ennakoimassa Urheiluseurojen Sisäpiirissä -jaksossa Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen sekä U18 maajoukkueen päävalmentaja Mika Marttila.

Apr 15, 201922 min

S1 Ep 29Jääkiekkovarusteiden kehitys

Osa jääkiekon nopeutumisesta on seurausta kehittyneistä varusteista. Itse varusteet ovat tulleet entistä kevyemmiksi ja mailat ovat parantuneet kovaa vauhtia. Varusteista ja niiden hankinnasta ovat keskustelemassa Bauerilta Petteri Linnonmaa sekä Hockey Cornerista Jyri Penttilä.

Apr 8, 201926 min

S1 Ep 28Naisten Jääkiekon MM-kisat Suomessa

Naisten jääkiekon MM-kisat käynnistyvät Espoossa 4.4. Urheiluseurojen Sisäpiirissä -jaksossa kisoista ovat keskustelemassa kisojen pääsihteeri Tuula Puputti sekä puolustaja Minttu Tuominen.

Apr 1, 201916 min

S1 Ep 27Liigamaalivahdin henkinen kantti

Maalivahti on jääkiekossa pelaaja, jonka virheet näkyvät suoraan tulostaululla. Varsinkin Liigan pienimmillä joukkueilla maalivahdin rooli on ratkaisevan suuri joukkueen menestykseen. Usein pelkkä hyvä peli ei riitä voittoon vaan maalivahdin on pelattava huipputasolla illasta toiseen. Paineensietokyvystä on keskustelemassa huippumaalivahti Frans Tuohimaa sekä RR-kuski Niki Tuuli.

Mar 25, 201924 min

S1 Ep 26Saksan DEL-liiga dominoi katsojatilastoja

Red Bullin mukaan tulo Saksan DEL-liigaan on vauhdittanut sarjan kovaan kasvuun. Eurooppalaisen jääkiekon kauden 2018-2019 top 5 yleisökeskiarvoissa kolme joukkuetta oli Saksan DEL-liigasta, ja suurimpien joukkueiden pelaajabudjetit ovat KHL-luokkaa. Tässä jaksossa DEL-liigan kasvusta kertovat valmentaja Jari Pasanen sekä maalivahti Antti Ore, joilla molemmilla on vuosien kokemus saksalaisesta jääkiekosta.

Mar 18, 201926 min

S1 Ep 25Nuoret pelaajat ovat Liigan helmiä

Oman kylän poika, josta on kasvanut tähti, on parasta, mitä seura voi kannattajille menestyksen lisäksi tarjota. Hyppy junioripeleistä aikuisten peleihin ei kuitenkaan ole pikkujuttu. Jaksossa HIFK:n pelaajakoordinaattori Harri Rindell sekä urheilujohtaja Tobias Salmelainen kertovat, miten HIFK:ssa on systemaattisesti panostettu omien nuorten sisäänajoon. Lisäksi Saipan A:ssa Liigasopimuksella pelaava maalivahti Severi Auvinen kertoo, millaista on hypätä junioreista Liiga-joukkueen treeneihin.

Mar 11, 201926 min

S1 Ep 24HC Pink rikkoo myyttejä

Harrastekiekkoa on tyypillisesti pidetty miesten juttuna, mutta nyt myös naisille on alkanut löytyä joukkueita. Yksi edelläkävijä naisten harrastekiekossa on ollut espoolainen HC Pink, joka lähti liikkeelle Bluesin äitien harrastuksesta, mutta on jo laajentunut yli 70 naisen yhteisöksi. HC Pinkin tarinaa meille avaavat perustaja Lisa Marja-aho sekä pelaaja Nina Erno-Ustinov.

Mar 4, 201918 min

S1 Ep 23Jääkiekkoammattilaisuus vaatii uhrauksia koko perheeltä

Aika harvassa ammatissa joutuu yhtä paljon muuttamaan työn perässä kuin ammattilaisurheilussa. Kun seura vaihtuu, niin samalla vaihtuu tyypillisesti myös asuinpaikka. Pelaaja integroituu usein nopeasti uuteen ympäristöön joukkueen kautta, mutta mukana muuttavan puolison tai perheen tilanne ei olekaan aina yhtä helppo. Tätä näkökulmaa saimmekin avaamaan Ketterän Mestis-pelaaja Jesse Juntheikin ja hänen avovaimonsa Iida Aution.

Feb 25, 201919 min

S1 Ep 22Tanskalaista dynamiittia Jokereissa

Kun puhutaan Tanskasta, niin harvalla ensimmäisenä mieleen tulee jääkiekko. Kuitenkin Jokereissa pelaa tällä hetkellä neljä tanskalaista pelaajaa, jotka kaikki ovat joukkueessa isossa roolissa. Otimmekin heistä kolme eli Oliver Lauridtsenin, Jesper B Jensenin ja Nicklas Jensenin saman pöydän ääreen juttelemaan tanskalaisesta jääkiekosta ja siitä, kuinka he ovat Jokereihin päätyneet.

Feb 18, 201922 min

S1 Ep 21Liiga ja Liiga-seurat esikuvina

Liiga ja Liiga-seurat ovat kiitettävällä tavalla alkaneet toimia hyvien asioiden puolesta. Viime viikkoina on mm. pelattu otteluita syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi ja tehty asioita ilmastonmuutoksen hidastumiseksi. Tässä jaksossa Liigan toimitusjohtaja, Jukurien toimitusjohtaja sekä Jukurien myynti- ja markkinointituottaja kertovat esimerkkejä siitä, miten seurat ovat konkreettisesti luoneet faneja sekä ilmastoa hyödyntäviä hankkeita muun muassa ilmaisten bussikyytien muodossa.

Feb 11, 201920 min

S1 Ep 20Kuinka kehittyä harrastejääkiekkoilijana

Urheiluseurojen sisäpiirissä -jaksosssa entinen lentopalloilija Mika Laine kertoo, kuinka aloittaa jääkiekkomaalivahdin harrastus kolmekymppisenä ja miten hän on saanut siihen oppia ulkoa. Sen lisäksi entinen huippukiekkoilija Mikko Myllykoski kertoo, mitä harjoitusmahdollisuuksia pelaajille on oppia aikuisena jääkiekon lajitaitoja.

Feb 4, 201918 min

S1 Ep 19Jääkiekkolijasta huippu-urheilijaksi osa 2

Urheiluseurojen sisäpiirissä -sarjan syksyn kuunnelluin jakso oli Jääkiekkoilijasta huippu-urheilijaksi. Päätimmekin tehdä tälle osalle jatkoa, ja saimme vieraaksi Jokerien fysiikkavalmentaja Hero Malin ja huippuhyökkääjä Kristian Vesalaisen. Jaksossa Hero Mali kertoo, miten huippujääkiekkoilijat treenaavat fysiikkaa ja vastaavasti Kristian Vesalainen kertoo miten SHL, Liiga, AHL, NHL ja KHL eroavat fyysisten vaatimusten osalta, ja miten fysiikkaharjoittelu näissä sarjoissa eroaa toisistaan.

Jan 28, 201925 min

S1 Ep 18Sarjanousun mukanaan tuomat haasteet

"Kun yhdessä yössä budjetti on nelinkertaistettava, niin luonnollisesti se aiheuttaa seuran toimistolla omat haasteensa", Pekka Hemmilä, Koovee. Kuuntele IPK:n toiminnanjohtaja Jarmo Ylisipolan sekä Kooveen toimitusjohtaja Pekka Hemmilän keskustelu siitä, mitä sarjanousu todella tarkoittaa seuran toiminnan ja tekemisen kannalta. Ja kuinka paljon hihoja tulee seurassa kääriä, jotta sarjanousun mukanaan tuoma kustannusten kasvu kyetään taklaamaan.

Jan 21, 201921 min

S1 Ep 17Liigan rooli kansainvälisessä menestyksessä

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -ohjelman haastateltavana tällä kertaa Sami Kapanen ja SM-Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen. "Suomessa on kasvanut useita nuoria hyökkäyssuunnan lahjakkuuksia, jotka SM-Liigassa pelaamimen on opettanut puolustamaan. Suomi voittaa kuitenkin lopulta USA:n ja Kanadan tapaiset jääkiekkomaat puolustamalla", sanoo Sami Kapanen.

Jan 14, 201923 min

S1 Ep 16Nuoret Leijonat Kanadassa

Nuorten MM-turnaus käynnistyy 26.12. Tänä vuonna kisat pelataan Kanadassa, ja Suomella on jälleen jalkeilla todella iskukykyinen joukkue. Pohjois-Amerikasta kuitenkaan ei ole menestystä nuorille Leijonille tullut, joten saimme päävalmentaja Jussi Ahokkaan langan päähän kertomaan, kuinka tämä kirous murretaan.

Dec 23, 201811 min

S1 Ep 15Jokerit lennossa

Jokereiden alkusyksy käynnistyi mediassa mollivoittoisesti, mutta silti joukkue on suorastaan lentänyt kentällä. Jokerit on koko syksyn pelannut todella hyökkäysvoittoista ja viihdyttävää peliä. Tässä jaksossa Jokerien päävalmentaja Lauri Marjamäki avaa valmennuksen näkökulmasta kulunutta syksyä. Marjamäen lisäksi ääneen pääsee Jokerien huollosta vastuussa oleva Esa Maunula, joka kuvaa, millainen Jokerien valtava matkustusrumba on huollon näkökulmasta.

Dec 17, 201827 min

S1 Ep 14Tuore sopimus linjaa Suomi-kiekon tulevaisuutta

Jääkiekkoliitto ja SM-Liiga allekirjoittivat 24.11. sopimuksen, jolla sinetöidään vuosiksi suomalaisen huippuseurakiekkoilun tulevaisuus. Itse sopimus herätti varsinkin sosiaalisessa mediassa monenlaisia kommentteja. Jotta huhuilta ja vääriltä tulkinnoilta saadaan siivet katkaistua, niin saimme saman pöydän ääreen sopimuksesta keskustelemaan SM-Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltusen sekä Sarjaseurat Ry:n (Mestis) puheenjohtaja Tuomas Haanpään.

Dec 10, 201819 min

S1 Ep 13Urheiluseura tai valmentaja median silmätikkuna

Onko totta, että toisia urheiluseuroja ja valmentajia kohdellaan mediassa pehmeämmillä silkkihanskoilla kuin toisia? Ja mitä urheiluseuralle tai valmentajalle seuraa, jos ne joutuvat median silmätikuksi? Muun muassa Jokereista ja Lauri Marjamäestä on keskustelemassa kanssamme Sporttimaisterit-sarjan juontaja ja C Moren urheiluselostaja Julius Sorjonen.

Dec 3, 201829 min

S1 Ep 12Jääkiekkovanhemman vaativa rooli

Jokainen joka jäähalleilla on pyörinyt, on taatusti nähnyt jos jonkinlaisia esimerkkejä erilaisista jääkiekkovanhemmista. Välillä sitä jopa miettii, onko harrastus juniorin vai vanhemman, kun seuraa vanhemman käyttäytymistä kaukalon laidalla. Jääkiekkovanhemmuudesta ohjelmassa ovat keskustelemassa "jääkiekkoäiti" Hanna-Kaisa Vaittinen, juniorivalmentaja Juha Parkkonen sekä juniorivanhemmuudesta kirjan kirjoittanut Kari Helander.

Nov 26, 201831 min

S1 Ep 11Jokeri-kapteenit kahdessa sukupolvessa

Edes maailmalta on vaikeaa löytää esimerkkejä, jossa isä ja poika olisivat molemmat toimineet samassa jääkiekkojoukkueessa kapteenina. Jokereista kuitenkin tällainen harvinaisuus löytyy, kun Sami Lepistö toimii nyt joukkueen kapteenina. Vastaavasti Samin isä Jussi kipparoi Jokereita 80-luvulla. Kuuntele Lepistöjen mielenkiintoinen tarina tämän viikon Urheiluseurojen Sisäpiirissä -podcastista.

Nov 19, 201827 min

S1 Ep 10Harrastekiekkoniilot ovat todellisia kiekkosotureita

Kun ammattikiekkoilija vielä kääntää sängyssään kylkeä, niin harrastekiekkoilija sitoo jo luistimia pukuhuoneessa. Jäähallien aamu- ja iltavuorot täyttyvät aikuispelaajista, jotka kiitävät kiekon perässä kuka milläkin tyylillä. Kauniaisissa on vahva harrastekiekkokulttuuri, josta kertoo GrIFK GG:n grand old man Harri Nyberg. Osa harrastekiekkokultturia ovat pelimatkat. Yksi eksoottisimmista pelimatkoista on HC Keravan vuosittainen matka Käkisalmeen, josta kertomassa idean isä Vitali Rabotsev.

Nov 12, 201824 min

S1 Ep 9Jääkiekon Suomen Cup tuo syksylle jännitettävää

Perjantaina 9.11. jaetaan jääkiekkokauden ensimmäinen pokaali, kun Suomen Cupin finaali pelataan Hartwall Areenalla. Tämän vuoden finaalissa ovat Ketterä Imatralta ja viime kauden Mestiksen mestari Keupa HT. Jaksossa Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen kertoo, miten henkitoreissaan kituuttanut Ketterä on saatu nostettua yhdeksi Mestiksen kruununjalokivistä. Lisäksi Keupan päävalmentaja Niko Härkönen avaa saloja viime kauden mestaruuden taustoista sekä ennakoi tulevaa Suomen Cupin finaalia.

Nov 5, 201822 min

S1 Ep 8Lätkäkulttuuria Aurinkorannikolla

Espanjan Aurinkorannikolla asuu eri lähteistä riippuen 20 000 - 35 000 suomalaista. Kun aiemmin etelän lämpöön muutettiin viettämään eläkepäiviä, niin nykyisin yhä suurempi osa Espanjassa asuvista suomalaisista on nuoria aikuisia. Aurinkorannikolle on syntynyt Fuengirola Lionsin myötä vahva rullakiekkokulttuuri, niin aikuisille kuin junioreille. Kuuntele, millaista on pelata ja harrastaa kiekkoa Välimeren rannalla.

Oct 29, 201829 min

S1 Ep 7Yhteistyöseura osana Patrik Laineenkin pelaajapolkua

LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela kertoo LeKin yhteistyöstä Tapparan ja HPK:n kanssa sekä muun muassa siitä, millainen Patrik Laine oli LeKissä, ja missä asioissa hän heillä kehittyi. Toinen Urheiluseurojen Sisäpiirissä -ohjelman vieras on Kiekko-Vantaan toimitusjohtaja Kai Sointu, joka kertoo heidän ja KHL-seura Jokereiden yhteistyöstä.

Oct 22, 201826 min

S1 Ep 6Maailmanluokan maalivahtipeli ja KHL:n vaarallisimmat maalintekijät

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -ohjelman tässä jaksossa Jokerien maalivahti Ryan Zapolski kertoo, millaista on olla KHL:ssä maalissa sekä omista rutiineistaan ja harjoittelusta. Lisäksi hän kertoo vastustajien ja Jokerien vaarallisimmat maalintekijät. Toinen vieras on Jokerien maalivahtivalmentaja Markus Ketterer, joka kertoo, millaisia maalivahteja Jokereihin pyritään saamaan ja miten juniorimaalivahtivalmennusta tulisi kehittää.

Oct 15, 201831 min

S1 Ep 5Jääkiekko on lasta varten, eikä lapsi jääkiekkoa varten

"Lapsen ura huippujääkiekkoilijaksi on kuin maalaisi taulua, missä ääriviivat tarkentuvat matkan varrella. Kun alle 10-vuotiaiden piirroksissa kaikkien talot näytävät samalta, niin 16-vuotiaiden piiroksissa on jo selkeät ääriviivat. Samoin käy lapsen jääkiekkoilijan uralla.", Redbull Salzburgin kehitysjohtaja Niklas Hede sanoo. Jakson vieraana on Heden lisäksi myös Jokerit ry:n hallituksen jäsen Juha Kuusla, ja aiheena on juniorijääkiekko.

Oct 8, 201824 min

S1 Ep 4Jääkiekkoilijasta huippu-urheilijaksi

Jääkiekko on fyysinen laji, jossa pelin sisällä on paljon kaksinkamppailutilanteita. Näitä kaksinkamppailuita voitetaan mm. olemalla nopeampi, vahvempi ja ketterämpi. Näihin asioihin vinkkejä antaa luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahti, fitnessammattilanen Ville Isola ja voimisteluvalmentaja Emmi Matala. Urheiluseurojen Sisäpiirissa -sarjaa juontavat Tero Auvinen ja Micke Alho.

Oct 1, 201834 min

S1 Ep 3Mestiksen rooli Suomi-kiekon strategiassa

Urheiluseurojen Sisäpiirissä -sarjan tässä jaksossa keskitytään Mestikseen. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoo Mestiksen roolista Suomi-kiekon strategiassa, ja entinen Mestis-konkari Christian Silfver avaa sarjaa pelaajan näkökulmasta. Haastatteluiden lisäksi jaksossa ennakoidaan tulevaa Mestis-kautta.

Sep 24, 201828 min

S1 Ep 2Urheiluseurojen brändit

Mitkä ovat arvokkaimmat urheiluseurat 2018? Miten urheiluseuroista tehdään kiinnostavia? Urheiluseurojen Sisäpiirissä esittelee kaksi case-esimerkkiä siitä, miten brändi rakennetaan: Helsingin Jokerit KHL-liigasta sekä Philadelphia Flyers NHL:stä. Vieraina Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen ja Philadelphia Flyersin Vice President of Marketing Joe Heller. Osa lähetyksestä on englanninkielinen, sillä mr. Hellerin osuus kuullaan Philadelphiassa asti.

Sep 12, 201833 min